Haluttomasti mies vastasi, ettei hän sitä mennyt takaamaan. Kuormahevoset olivat riisutut valjaista ja piilotetut syrjäiseen talliin, jotta hallituksen väki ei pääsisi takavarikoimaan niitä; miten vaunujen oli pihalla käynyt, sitä hän ei tiennyt eikä ollut niistä vastuunalainenkaan, koska moisten metelien aikana jokaisella oli kyllin työtä varjella vain omaansa.
"Olemme joutuneet varkaitten luolaan", sanoi kauppias, hiljaa saattajalleen. "Pyydän teidän apuanne, jotta nuo miehet saadaan tottelemaan."
Se tehtävä oli kerrassaan nuoren puolalaisen mieleen; hän otti hymyillen pistoolin käteensä ja sanoi kohteliaasti Antonille: "Tehkää samoin kuin minä ja suvaitkaa seurata minua." Sitten hän tarttui pitkää ajomiestä kaulukseen, pudisteli häntä kuin ammuttua jänistä ja raahasi hänet portaita alas eteiseen. "Missä isäntä?" huusi hän niin peljättävällä äänellä kuin taisi. "Se koiramainen isäntä heti tänne ynnä sytytetty lyhty!" Kun lyhty viimein tuotiin, vei hän koko merkillisen karavaaninsa: molemmat matkustajat, kauluksesta talutetun ajomiehen, paksun isännän ja keitä muita melu oli tuonut paikalle, ulos pihamaalle. Siellä hän asetti vankinsa keskelle piiriä, antoi isännälle vielä moniaita koirannimiä, iski ajomiestä pistoolinperällä kalloon ja virkkoi kauppiaalle kohteliaasti ranskaksi: "Tämän veijarin kallo kumahtaa merkillisen ontolta; mitä te ensiksi haluatte kuulla näiltä elukoilta?"
"Tahdotteko olla hyvä ja kutsua kaikki ajomiehet kokoon?"
"Hyvä", sanoi puolalainen, "entä sitten?"
"Sitten tahtoisin tutkia tavarakuormien sisällön, mikäli se näin pimeässä on mahdollista."
"Kaikki on mahdollista", virkkoi puolalainen, "jos te enää yöllä viitsitte käydä tonkimaan vanhain rohdinpeitteiden alle. Minä neuvoisin teitä ensin virkistäytymään pullollisella punaviiniä ja muutaman tunnin levolla."
"Minä kuitenkin mieluummin ensin tarkastaisin kuormat", vastasi kauppias hymyillen, "jollei teillä ole mitään vastaan."
"Minä olen virantoimituksessa", sanoi puolalainen, "siis reippaasti työhön käsiksi. Täällä on väkeä kylliksi pitelemään teille valkeaa. — Ja te vietävän veijarit", jatkoi hän puolankielellä, puukaten jälleen ajomiestä ja uhaten pistoolilla paksua isäntää, "teidät minä saatan kenttäoikeuden eteen, jollette hetipaikalla nouda tämän herran toiset ajomiehet minun silmieni eteen. Montako niitä onkaan?" hän kysyi kauppiaalta jälleen ranskaksi.
"Vaunuja on neljätoista", vastasi tämä.