"Onko minulla ilo nähdä tilan uusi omistaja edessäni?" kysyi ensimmäinen puhuja, ratsastaen lähemmäksi tornia ja kohottaen hattuaan. Anton katseli ällistyneenä vierasta; tämän ääni ja kasvot muistuttivat häntä aivan eräästä valkohansikkaisesta herrasta, joka kapinan aikana oli ollut epämieluisen joutuinen vetämään Antonin kenttäoikeuden eteen. "Olen vapaaherra von Rothsattelin asiainhoitaja", hän vastasi.
Vieras peräännytti ratsunsa, pyörähti ympäri ja vaihtoi muutamia sanoja seuralaistensa kanssa. Sitten huusi eräs vanhanpuoleinen herra, jolla oli kettumaiset kasvot: "Meillä on yksityistä asiaa tilan tähänastiselle pehtorille. Saimme juuri kuulla, että hänet on vangittu, ja pyydämme teitä sanomaan mistä syystä."
"Hän yritti pakoon pyrkimällä päästä luovuttamasta tiluksia minun haltuuni. On syytä epäillä, että hän on hallinnossaan menetellyt epärehellisesti."
"Oletteko ottanut hänen tavaransa takavarikkoon?" kysyi ratsastaja jälleen. "Miksi sitä kysytte?"
"Anteeksi, miehellä oli sattumalta hallussaan minulle kuuluvia asiapapereita, ja niiden joutuessa syrjäisten käsiin voisi sattua ikävyyksiä."
"Hänen tavaransa vietiin kaupunkiin samalla kertaa kuin hän itsekin", vastasi Anton. Jälleen kokoutuivat ratsastajat yhteen ja puhelivat hiljaa keskenään; sitten he nostivat hattujaan ja nelistivät takaisin kylään, jossa pysähtyivät hetkiseksi kapakan eteen ja katosivat viimein näkyvistä metsänreunan taa.
"Mitä niillä oli asiaa, herra Wohlfart?" kysyi Karl. "Nehän tulla tupsahtivat ja hävisivät kuin myrskytuuli!"
"Niin kylläkin", Anton vastasi, "kävi se minunkin ihmeekseni. Jollen erehdy, olen yhden noista herroista jo nähnyt aivan toisenlaisessa ympäristössä. Todennäköisesti tuo herra Bratzky on osannut hankkia itselleen ystäviä väärällä mammonalla."
Ilta peitti linnan ja metsän harmajaan verhoonsa. Rengit palasivat metsästä hevosineen, Karl toi heidät Antonin eteen, piti heille lyhyen puolankielisen puheen ja pestasi heidät uuden isännän palvelukseen. Sitten saapui kapakanisäntä vielä kerran auttamaan, toi vettä ja kantamuksen halkoja ja sanoi Antonille: "Pyydän teidän armoanne olemaan tänä yönä varuillaan; ympäristön talonpojat istuvat paraikaa kapakassani ja neuvottelevat teidän saapumisenne johdosta. Heidän joukossaan on kehnoja ihmisiä, joista voi peljätä että he yöllä pistävät tulen olkivajaanne ja polttavat talousrakennukset poroksi."
"En usko, että sitä kukaan yrittää", sanoi Karl ja viskasi uuden halon pesään. "Parast'aikaa käy navakka tuuli suoraan kylään päin, enkä luule kenenkään olevan niin hullun, että panisi omatkin latonsa vaaraan. Ja me kyllä pidämme huolta, että sama länsituuli puhaltaa niin kauan kuin täällä olemme. Sanokaa se noille miehille. Toitteko mukananne ne pari perunaa?"