Kääsit vierivät puron poikki vievän kehnon sillan yli, sitten peltojen ja alastoman hiekkanummen poikki, jolla kasvoi niukasti rikkaruohoa. Sitten tultiin metsään, jossa enimmäkseen kasvoi vain pensaita ja näreikköä, välillä avaria läikkiä keltaista hiekkaa, ja kaikkialla näkyi kaadettujen puiden kantoja, jotka melkein peittyivät kanervikkoon. Askel askeleelta kahlasivat hevoset pehmoisessa hiekassa; kumpikaan toveruksista ei virkkanut sanaakaan, vaan tähystivät kaihoisasti jokaista vähänkin korkeampaa ja tuuheampaa puuta.
Vihdoin näköala avartui, vielä sivuutettiin tusinan verta kituliaita mäntyjä tien vierellä, ja sitten aukeni ajavain eteen samanlainen lohduton, yksitoikkoinen, metsän paartama saareke kuin sekin lakeus, jolta he juuri tulivat. Heidän edessään levisi kirkonkylä, ja puisen ristiinnaulitunkuvan ohi ajettuaan he pysähdyttivät hevosen polttimon eteen. Vuokraaja oli arvatenkin jo kuullut heidän tulostaan ja tunsi todennäköisesti vapaaherran raha-asiat paremmin kuin Antonille oli mieluista, sillä hän otti vieraat vastaan ylen jäykkäniskaisesti ja kopeasti. Tuskin hän heitä kutsui sisäänkään. Ja hänen ensi kysymyksensä oli: "Luuletteko Rothsattelin kykenevän pitämään tilaa hallussaan? Täällä on ylen paljon tehtävätä, ja olen kuullut, että miesrukalla istuu rahat tiukalla."
Toisen koppavuus harmitti Antonia, mutta hän vastasi liike-elämässä oppimaansa levolliseen sävyyn: "Jos kysytte, kykeneekö vapaaherra von Rothsattel pitämään tilan, niin on se hänelle sitä mahdollisempaa, mitä tunnollisemmin hänen vuokramiehensä ja veronmaksajansa tekevät velvollisuutensa häntä kohtaan. Tällä kertaa olen täällä katsastamassa, täytättekö te itse omat velvollisuutenne. Olen valtuutettu tarkastamaan irtaimistonne vuokrasopimuksen perusteella. Ja jos te välitätte nyt ja vast'edes vapaaherran mielisuosiosta, niin annan teille sen hyvää tarkoittavan neuvon, että käyttäydytte kohteliaammin hänen edustajaansa kohtaan."
"Paroonin mielisuosiosta minä vähät välitän", vastasi mahtava vuokraaja. "Mutta kun puhelette valtakirjastanne, niin näyttäkääpä minulle tuo paperi."
"Tässä se on", sanoi Anton ja otti tyynesti asiakirjan taskustaan.
Vuokraaja katseli paperia tarkoin tahi oli ainakin katselevinaan; sitten hän ojensi sen huolettomasti takaisin ja sanoi töykeästi: "Enpä ollenkaan tiedä, onko teillä oikeutta käydä nuuskimaan minun talonhoitoani. Mutta en pane vastaankaan. Käykää ympäri ja katselkaa, niin paljon kuin mielenne tekee." Näin sanottuaan hän pani lakin päähänsä ja aikoi lähteä tiehensä.
Karl tarttui kiukustuneena tuoliin ja jymähytti sitä permantoon, mutta Anton astui nopeasti vuokraajan tielle ja sanoi edelleenkin levolliseen liikemiehen sävyyn: "Annan teidän itsenne valita, lähdettekö nyt hetipaikalla itse kuljettamaan meitä tilalla, vai pitääkö minun antaa oikeusviranomaisten toimittaa katselmus. Jälkimmäisessä tapauksessa teille aiheutuu kuluja, joita pidän tarpeettomina. Teidän läsnäolonne on välttämätön, jotta irtaimiston kuntoa voidaan tarkastaa, ja senvuoksi te olette velvollinen itse seuraamaan meitä. Sitäpaitsi tahdon vielä huomauttaa teille, että jokaisen vuokraajan tarvitsee olla hyvissä väleissä vuokranantajan kanssa saadakseen sopimuksensa pitennetyksi, ja teidän päättyy jo kahden vuoden perästä. Ei minullekaan tuota erikoista iloa olla lähitunteina teidän seurassanne; mutta jos kieltäydytte suorittamasta vuokrasopimuksen määräyksiä ja osoittamasta minulle kohteliaisuutta, niin käyttää kartanonomistaja hyväkseen jokaista täällä ehkä ilmenevää sopimuksenvastaista laiminlyöntiä saadakseen oikeustietä sopimuksen puretuksi. Nyt voitte valita."
Vuokraaja tuijotti hetkisen aivan ällistyneenä Antonin päättäväisiin kasvoihin ja sanoi sitten viimein: "No, jos sitä nimenomaan tahdotte — enhän minä mitään pahaa tarkoittanutkaan." Vaistomaisesti hän kohautti lakkiaan ja läksi itse edellä kartanolle. Anton seurasi perässä ja otti muistikirjansa esiin. Tarkastus alkoi. N:o 1, asuinrakennus, katto viallinen. N:o 2, navetta, osa ristikkorakenteista saviseinää luhistunut maahan. J.n.e. Siihen tapaan jatkui lohduton toimitus, yhtämittaa kiistellen. Antonin liikemiessävy ja hänen seuralaisensa sotilaallinen ryhti tehosivat viimein vuokraajaan, niin että hän kävi alavammaksi, jopa mutisi anteeksipyytelyjäkin.
Kun Anton viittasi ajopelejä portin eteen, sanoi hän miehelle: "Annan teille neljä viikkoa aikaa korjataksenne havaitut vauriot. Sitten käyn täällä uudestaan." — Ja kääseistä huusi Karl tökerölle isännälle: "Ehkä suvaitsette nyt kohottaa lakkianne niinkuin minäkin teen, siihen on juuri nyt sopiva tilaisuus. — Kas noin, kyllä te sen tempun ajan pitkään vielä opittekin. Eteenpäin, ajaja! — Kun te jälleen palaatte tänne", sanoi hän Antonille, "niin tuo pahus on notkea kuin mato, joka juuri ryömii esiin luumusta. Hän on lihonut liiaksi täällä ulkokartanolla."
"Ja päätila on kärsinyt paljon hänen toimestaan", sanoi Anton. "Nyt uuteen ulkokartanoon".