"Enpä osaa sanoa, hyvä herra", lampuri vastasi; "ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia raukkoja ja hädikköjä. Ennen minä kasvatan koiran karjanpaimeneksi kuin jonkin ihmisen." Hän nojautui pitkään sauvaansa ja katseli mielihyvin koiraansa, joka tällävälin oli haukkuen kiertänyt katrasta ja nyt palasi uskollisesti isäntänsä luo ja pyyhki nokkaansa turvallisesti tämän housuihin. "Katsokaappa vain tuota koiraa! Kun minulla on ollut koira kaksi vuotta opissa, niin joko se on hyvä tahi se ei ole hyvä. Jollei siitä tule kalua, niin ajan sen matkoihinsa ja sillä olemme kuitit; mutta kun siitä hyvä kuontuu, niin voin luottaa siihen niinkuin itseeni, niin kauan kuin se saa elää. Mutta tuota pentua tuolla pässiparven luona olen opettanut jo kolme vuotta enkä kuitenkaan voi taata, etteikö se milloin hyvänsä saa hullua päähänpistoa ja aja laumaa oikealle, kun pitäisi ajaa vasemmalle. Siksipä sanonkin, ettei ihmisiinkään ole luottamista."
"Kehen te sitten oikein luotatte tässä maailmassa?" kysyi Anton.
"Etupäässä itseeni, sillä minä tunnen itseni, ja sitten tuohon Krambow koiraani, sillä senkin tunnen; ja sitten lopuksi siihenkin, johon kaikkien tulee luottaa" — hän nyökkäsi päällään korkeutta kohti. Sitten hän vihelsi hiljaa koiralleen, ja Krambow lähti taas kiertämään katrasta. "Entäs te", hän jatkoi, "jäättekö tänne paroonin luo?"
"Niin luulen", Anton vastasi.
"Ja minkälaisessa toimessa te olette, jos minun sallitaan kysyä? Pehtori tai vouti te ette ole, koska ette ole vielä katsahtaneetkaan syöttöpässeihin. Ne täytyy kohta myydä, se aika on jo käsissä. Siis, saanko kysyä, missä toimessa te olette uuden herran luona?"
"Jos virkanimeä kaivataan, niin voittehan sanoa minua vaikka kirjanpitäjäksi."
"Kirjanpitäjäksi", toisti lampuri miettiväisesti; "sittehän saan kai puhua teille sanasen muonani johdosta?"
"Sen te saatte, lampuri, ensi kerralla kun tavataan."
"Eipä kiirettä", sanoi lampuri, "hyvä vain tietää, mille kannalle uusi isäntäväki asettuu. Pirtissäni on muuten lasiruutu mennyt rikki, ja kun nyt kohta tulee lasimestari linnaan, niin pyydän herra kirjanpitäjää muistamaan minuakin."
Karl ja vouti astuivat puhelevain luo. "Nyt metsänvartijan tupaan!" huusi Karl ajurille.