"Tervetuloa!" huusi Anton ystävälleen vastaan.
"Tehän tuotte mukananne kokonaisen armeijan kuormastoineen päivineen", nauroi Lenore tervehtiessään tulijaa. "Lähdettekö te aina sotaan noin raskain varustuksin?"
"Minä tuon tänne sotajoukon, joka tästä päivästä alkaen on teidän palveluksessanne", vastasi Fink hypähtäen alas satulasta. "Ne näyttävät olevan kunnollista väkeä", sanoi hän Antonin puoleen kääntyen; "ne tulevat muodostamaan työväkeni kantajoukon. Mutta vaivaapa oli kerätä niitä kokoon. Joutilaat miehet ovat nykyisin harvinaisia, ja kuitenkaan ei työtä tehdä missään. Me olemme päristäneet rumpua ja houkutelleet sinun kotiseudullasi kuin mitkäkin värväysupseerit. Työhön yksistään olisi niitä ollut vaikea saada tulemaan. Harmaat takit ja jääkärihatut tekivät kuitenkin tehtävänsä. Joukossa on moniaita entisiä sotamiehiä, ja sinun husaarisi saa ne pysymään koossa kuin synnynnäinen kenraali."
Vapaaherra ja hänen puolisonsa tulivat avoimeen eteishalliin. Miehet kohottivat Karlin komennuksesta heille kolminkertaisen eläköönhuudon, sitten he asettuivat leiriin linnan päivänpuoleiselle seinustalle.
"Tässä ovat pioneerinne, herra päällikköni", sanoi Fink ensi tervehdykset vaihdettua vapaaherralle. "Koska te olette hyväntahtoisesti ottanut minut lähiajaksi talonne asukkaaksi, niin luulen olevani oikeutettu tekemään jotakin linnanne suojelemiseksi. Tässä maakunnassa asiat näyttävät vain kiristyvän arveluttavasti. Ei edes Rosminissa tunne kukaan olevansa turvallinen yhtenäkään päivänä. Teidän talonpoikasvartionne ei ole välttänyt vihollisen huomiota, vaan päinvastoin kohdistanut sen kartanoonne."
"Tunnen olevan itselleni kunniaksi", keskeytti hänet vapaaherra, "etteivät toimeni ole noiden herrojen mieleen."
"Varmastikin", myönsi Fink kohteliaasti. "Sitä enemmän on teidän ihailijoillanne syytä valvoa teidän ja perheenne persoonallista turvallisuutta. Vieläkään te tuskin olette kyllin vahvat puolustamaan tätä linnaa paikkakuntalaistenne typeriä hyökkäyksiä vastaan. Ne tusinan verta työmiehiä, jotka olen tuonut mukanani, voisivat muodostaa oman talonne suojelusvartion; miehillä on aseet ja osa heistä osaa niitä käyttääkin. Minä olen velvoittanut mieheni noudattamaan ohjesääntöä, joka on laadittu niin sotilasmaiseksi kuin suinkin, jotta sen kautta voidaan ylläpitää hyvää järjestystä heidän keskuudessaan. He saavat joka päivä tehdä työtä muutamia tunteja vähemmän kuin tavallisesti ja sinä aikana harjoitella sotilastemppuja, käydä vartioilla ja tiedusteluretkillä sekä, mikäli se teidän mielestänne on suotavaa, ylläpitää säännöllistä yhteyttä ympäristön kanssa. Miesten ylläpidosta ja palkkauksesta minä luonnollisesti huolehdin; ensi viikkojen tarpeista olenkin jo pitänyt huolta. Haluaisin rakennuttaa heitä varten kevyen kenttämajan jonnekin lähelle; mutta siihen asti kunnes sellainen valmistuu, on tarpeen pitää miehiä koossa mikäli mahdollista linnan läheisyydessä. Ja senvuoksi pyydän kortteeria myöskin tälle väelle."
"Kaikki myönnetään mitä vain haluatte, rakas Fink", huudahti vapaaherra, jonka nuoremman miehen toimekkuus oli saanut innostumaan; "mitä meillä vain on tilaa, sen annan käytettäväksenne."
"Silloin minä rohkenen ehdottaa", puuttui Anton puheeseen, "että linnan alikerrassa varustetaan jokin huone vahtituvaksi. Siellä säilytetään miesten aseet ja työkalut, ja joka yöksi tulee sinne muutamia miehiä pitämään vartiota. Toiset täytyy majoittaa karjakartanon puolelle. Sen kautta miehet tottuvat pitämään linnaa yhteisenä kokouspaikkanaan."
"Mainiota", sanoi Fink, "kunhan vain naiset eivät kovin pahastu siitä levottomuudesta, mikä tämän kautta tulee linnaankin."