Herra Pix esitteli Antonin pääjättiläiselle, ja Anton sanoi tapansa mukaan jälleen kunnioittavasti ja anteeksipyydellen: "En ole vielä koskaan ennen ollut kauppaliikkeessä, niin että pyydän teitäkin auttamaan minua, milloin satun pulaan joutumaan."
"Oppimalla pääsee kaikesta selville", vastasi jättiläinen arvokkaasti. "Katsokaahan tätä minun pikkustani tässä, vuoden ajalla hänkin on jo oppinut kelpo tavalla. Siis ei teidän isänne olekaan kauppias."
"Isäni oli virkamies, mutta hän on jo kuollut", Anton vastasi.
"Ah, säälikseni käy", virkkoi lastaaja murheellisesti. "Mutta äiti rouvanne saa kuitenkin iloita menestyksestänne."
"Hänkin on kuollut", sanoi Anton.
"Oh, oh, oh!" huudahti jättiläinen surkutellen ja pohti hetkisen mielessään Antonin säälittävää kohtaloa. Hän pudisteli päätään pitkään ja sanoi sitten hiljaisella äänellä pojalleen: "Kuulitkos, hänellä ei ole enää äitiä."
"Eikä isääkään", vastasi Karl samaan sävyyn.
"Kohtele häntä hyvin, Peukaloinen", sanoi vanhus, "olethan itsekin tavallasi orpo."
"No niin", huudahti Karl ja lyödä läimäytti lastaajaa esiliinaan, "kenellä on noin iso isä huolehdittavana, hänellä on surua tarpeeksi."
"Tiedätkö sinä, mikä sinä oikein olet? Sinä olet ilkeä pikku peikko", sanoi isä ja hotasi velikultaa leikillisesti tynnörin vanteella.