"Sanokaa sitten kartanon omistajalle, että meillä on hallituksemme käskystä asioita toimitettavana hänen talossaan", huusi ratsastaja.
"Ehkä teidän arvoisuutenne sallii minun tiedustaa, mikä hallitus oli niin kevytmielinen, että antoi teille käskyjä vapaaherra von Rothsattelille vietäväksi? Olen kuullut, että täälläpäin vallitsee sangen sekavat käsitykset hallitusvallasta."
"Puolalainen keskuskomitea on teidän niinkuin minunkin esivaltani."
"Sangen kiltisti tehty teiltä, että annoitte kaulanne jonkin keskuskomitean mielivaltaisesti käytettäväksi; mutta sallinette meidän omasta kohdastamme olla tässä asiassa vastakkaista mielipidettä."
"Näettehän että meillä on keinoja pakottaa niskoittelevat kuuliaisuuteen hallituksemme käskyille, ja minä annan teille sen neuvon, ettette vastahakoisuudellanne pakota meitä turvautumaan väkivaltaan."
"Minä kiitän teitä neuvostanne ja olisin vielä kiitollisempi, jos ette palvelusintoisuudessanne unohtaisi, ettei maaperä, jota hevosenne kuopii, ole mikään yleinen ratsastuskenttä vaan yksityisomaisuutta, ja että vieraat hevoskaviot saavat sillä tehdä hyppyjään ainoastaan tilanomistajan nimenomaisella luvalla. Sikäli kuin tiedän, ette ole vielä pyytänyt sellaista lupaa."
"Jo riittää sananvaihtoa, herraseni", huusi ratsastaja kärsimättömästi; "jos te todellakin olette oikeutettu edustamaan tämän tilan isäntää, niin vaadin teitä viivyttelemättä avaamaan tämän linnan portit ja luovuttamaan meille hallussanne olevat aseet."
"Valitettavasti olen siinä tukalassa asemassa, etten voi noudattaa pyyntöänne", vastasi Fink. "Omasta puolestani minun sen sijaan täytyy pyytää, että niinhyvin te itse kuin nuo toiset herrat, jotka tuolla takananne nostelevat risaisia saappaitaan, kiireimmän kautta livistätte matkoihinne tältä seudulta. Nuoret mieheni ovat juuri aikeissa tutkia, osuvatko he pyssyillään miestenne jalkain juuressa kaiveleviin myyriin, ja mieltämme pahoittaisi, jos he sattuisivat laskemaan luotinsa seuralaistenne paljaina paistaviin varpaisiin. — Lähtekää jo, herraseni!" hän huusi, muuttaen äkkiä tähänastisen huolettoman puheensävynsä niin voimakkaasti suuttumusta ja ylenkatsetta ilmaisevaksi, että ratsumiehen hevonen karahti kahdelle jalalle ja hän itsekin tavoitteli pistoolia sen huotrasta.
Tämän keskustelun aikana olivat toisetkin ratsastajat ja yksityisiä ryhmiä jalkaväestä edenneet lähemmäksi kuullakseen puheenpitäjäin sananvaihtoa. Useamman kuin kerran kohosi kiväärejä miesten poskille, mutta joka kerran iskivät ratsastajat ne alas. Finkin lausuessa viimeiset herjaavat sanansa heitti muuan hurjan näköinen, vanhaan sarkatakkiin puettu miehenrehvana äkkiä pyssyn poskelleen, laukaus pamahti ja luoti pyyhkäsi Finkin posken vierestä tammioveen. Samassa silmänräpäyksessä kuului ylhäältä tornista kimakka kiljahdus ja sitä seuraava pyssynpamahdus, ja hädikkö ampuja suistui kasvoilleen maahan. Sovinnonhieroja pyörähytti hevosensa ympäri, hyökkääjät peräytyivät sukkelaan taaemmaksi, ja Fink paiskasi oven kiinni. Kun hän jälleen kääntyi toisiin hallissa oleviin päin, seisoi Lenore portaiden alimmassa käännekohdassa, vielä savuava kivääri kädessään ja suuret silmät hurjasti Finkiin tuijottaen.
"Oletteko haavoitettu?" hän huudahti, ollen aivan suunniltaan.