"Niin juuri", nyökkäsi metsänvartija: "kurkistaessaan aitauksen ampumarei'istä sisään ne näkivät sinisiä vaunuja ja hevosia ja tykinlavetin."
"Karlin uudet perunavankkurit ja niiden hevoset", huudahti Anton, "ja palotynnörin!"
"Se se kai kumotti niiden silmiin haupitsilta", arveli metsänvartija. "Matkallani tänne kurkistin aidan yli kapakan pihaan, eikö siellä näkyisi ketään tuttua. Silloin tulla tupsahti Rebekka vesisankojen kera pihalle, minä vihelsin hiljaa ja kutsuin tytön tallin taa. 'Oletteko tekin täällä, vanha ihmissyöjä?' sanoi se hupsuttelija; 'pitäkää varanne, etteivät ne korvenna päätänne valkeassa. Minulla ei ole aikaa lörpötellä teidän kanssanne, herrat tahtovat saada kahvia ja minun on niitä palveltava.' — 'Mikseikäs oikein samppanjaa?' sanoin minä. 'Ne ovat kai hyvin herttaisia sinulle, sinä sievä punapää', sanoin, sillä makostellen aina voittaa vaimonpuolet. — 'Itse olette hirveä vanha tervaskanto', sanoi tyttö ja räjähti nauramaan, 'joutukaa tiehenne täältä.' — 'Eihän ne sinulle vain tee mitään pahaa, pikku Rebekkaiseni?' sanoin jälleen ja nipistin sitä velhoa poskesta. — 'Se ei kuulu teihin, mokoma vanha noitamestari', kivahti tyttö letukka; 'jos huudan, niin tulee koko tuvallinen herroja avukseni. Teidän kanssanne en tahdo olla missään tekemisissä.' — 'Älähän nyt ole tuollainen äkäpussi, lapseni', sanoin minä, 'vaan ole kiltti tyttö, he, ota tämä pullo, täytä se ja tuo jälleen ulos minulle. Näin ilkeinä aikoina täytyy toki tehdä jotain ystäväinsäkin hyväksi.' — Tyttö sieppasi pullon kädestäni ja sanoi: 'Vartokaa tässä, mutta olkaa ihan hiljaa', ja juoksi sitten sankoineen pois. Kotvan kuluttua hän palasi jälleen ja toi putelin takaisin ihkasen täynnä; oivaa sekoitusta, sanon mä, kumina- ja ohraviinaa; aika hyvänluontoinen hepsukka se Rebekka on. Ja ojentaessaan minulle pullon se vielä sihisi korvaani: 'Jos menette linnaan niiden nuorten herrojen puheille, niin sanokaa niille, että herrat tuolla sisässä pelkäävät hirveästi heidän tykistöään; meiltä ne kysyivät että oliko totta, että linnassa on kanuuna. Minä sanoin niille, että tottahan sellainen kapine täytyi olla niin isossa linnassa.' — Sitten minä hiivin jälleen matkoihini ja ryömin maantienojaa myöten viitakemiesten ohi, jotka pitävät vahtia meidän karjapihallamme. Päästyäni satasen askelta niiden etupuolelle otin koivet selkääni ja läksin juoksemaan, ja ne peijuonit kohta kintereilleni. Semmoinen juttu se oli."
"Tuo polttojuttu on aika hankala historia", sanoi Fink. "Jos ne osaavat hyvin sen ammatin, niin ne savustavat meidät tänne kuin mäyrät pesäämme."
"Mutta onhan tämä kynnys kivestä ja ovi korkealla maasta", huomautti metsänvartija.
"En minä liekkejä pelkää, vaan savua ja valoisuutta", sanoi Fink. "Jos ne pääsevät valaisemaan akkunamme, niin miehemme osuvat vielä huonommin pyssyillään. Meille on onneksi, että ne englantilaisilla satuloilla ratsastavat herrasmiehet, jotka vihollisia johtavat, tuskin lienevät tähän saakka valloittaneet muita linnoituksia kuin sellaisia, joita alushameilla suojellaan. Me siirrämme kaikki miehemme tänne talon etupuolelle ja pidämme pihalla vain välttämättömimmät vahdit, luottaen Rebekan valheiden tehoon."
Uusia patruuneja jaeltiin ja miehistö jaettiin uudestaan, ali- ja ylikerroksen tornihalleihin ynnä torninharjalle lisättiin väkeä; alhaalla komensi Kunaun seppä, yläkerroksessa Anton, ja metsänvartija jäi pienen parven kera varaväeksi. Ja aikapa jo olikin itsekunkin kiiruhtaa puolustusasemiinsa, sillä jälleen kuului etäältä kovaäänistä hälinää, komentosanoja, lähestyväin parvien jalantöminää ja vankkurien kolinaa.
"Pankaa patruunat pyssynpiippuihin ja ampukaa ainoastaan niitä, jotka koettavat tunkeutua ovelle", huusi Fink miehille.
Suojakatoksilla varustetut vankkurit lähtivät jälleen vierimään linnaa kohti, puolalainen aloitti ankaran ammunnan, joka tällä kertaa kohdistui yksinomaan kohtalokkaaseen valtaoveen ja sen vierellä oleviin akkunoihin. Mahtavin iskuin paukuttelivat luodit tammiovea ja tiiliseinää; useammin kuin kerran ne löysivät tiensä akkuna-aukoistakin sisään ja ropsahtivat puolustajain päiden yli kattoon.
Fink huusi metsänvartijan puheilleen. "Nyt teidän pitää uskaltaa vähäsen, ukkoseni; asettukaa miehinenne takaportille ja avatkaa se, hiipikää sitten talon ympäri pitkin seinäviertä ja karatkaa sivulta päin noiden kolmen vasemmalla puolella olevan vaunun takana piileskelevien lurjusten kimppuun, jotka ovat rohjenneet tulla vähän liika lähelle taloa. Käykää aivan lähelle niitä; jos hyvin tähtäätte, niin voitte polttaa niiltä parrat etulatingeillanne. Vaunuissa ei ole mitään suojusta sivuille päin, ja ennenkuin muuta roskaväkeä ennättää avuksi tuolta edempää, olette te jo täällä takaisin hyvässä turvassa. Liikkukaa joutuin ja varovaisesti, minä annan teille pillillä merkin, milloin teidän pitää karata esiin muurin pimennosta."