Sen törkyisen tuvan, jossa kavaltaja Bratzky aikoinaan oli asustanut, olivat Karlin toimekkaat kädet muuttaneet viihtyisäksi huoneeksi, jota vain haittasi tilanahtaus, se kun oli täpösen täynnä kaikenlaisia hyödyllisiä esineitä. Karl oli itse sivellyt seinät kauniilla ruusunvärillä; peräseinällä riippui ukko Blücherin kuva kultakehyksissä ja sen vierellä runsas kokoelma sodan ja rauhan tarvekaluja, pyssy ja ruutisarvi, kirves ja saha, viivoitin ja kulmamitta. Akkunapieleen oli asetettu pieni höyläpenkki; akkunalaudalla pyrisi punatulkkuja häkissään, ja koko huone lemusi vahvasti liimalta. Usein oli Anton täällä levähtänyt ja saanut virkistystä Karlin alati reippaasta elämänhalusta, kun elämä oli hänelle itselleen viime kuukausien aikana käynyt ylen raskaaksi. Kun hän tänään näki nuo tutut seinät, tunsi hän kurkussaan raskaan palan ajatellessaan, että hänen nyt täytyi erota vaatimattomasta ja uskollisesta työtoveristaan.
Hän nojautui höyläpenkkiin ja sanoi: "Panehan tilikirjasi syrjään,
Karl, ja puhellaan vähäsen keskenämme."
"No nyt se tulee!" huudahti Karl. "Kauan olen aavistellutkin, että jotain on ollut tekeillä; ja nyt näen kasvoistanne, että pommi on räjähtänyt."
"Minä lähden täältä pois, rakas ystävä."
Karl pudotti kynän kädestään ja tuijotti sanattomana toisen totisiin kasvoihin.
"Fink ottaa tilan haltuunsa, hän on tänään ostanut sen itselleen."
"Eläköön!" huusi Karl. "Jos herra von Fink on se mies, joka… no niin, kaikki on hyvin. Minä onnittelen sydämestäni", hän sanoi puristaen Antonin kättä, "että asiat kävivät näin. Keväällä minulla jo oli vähän toisia typeriä ajatuksia… Mutta nyt on kaikki jälleen reilassa. Ja meidän talonpitomme on pelastettu."
"Sitä minäkin toivon", sanoi Anton hymyillen. "Mutta entä te itse?" jatkoi Karl, ja hänen iloinen naamansa vetäytyi huolestuneihin ryppyihin.
"Minä palaan takaisin vanhaan kaupunkiimme", Anton vastasi; "siellä on minulla vielä eräitä asioita toimitettavana vapaaherran hyväksi, ja sitten etsin itselleni tuolin jossakin konttorissa."
"Ja me kun olemme täällä yhdessä ahertaneet kokonaisen vuoden", virkkoi Karl hyvin pahoillaan. "Teillä on ollut tuska ja vaiva, ja toinen saa korjata siitä sadon!"