"Sen te olisitte voinut saada helposti tietoonne pyytämällä otteen hypoteekkiluettelosta", sanoi Veitel, teeskennellen mainiosti välinpitämätöntä sävyä.
"Olette ehkä kuullut", jatkoi Anton järkkymättä, "että jotkut noista kiinnityksistä ovat viime kuukausien kuluessa kierrelleet tässä kaupungissa kädestä käteen; joka tapauksessa ei niiden nykyisiä haltijoita ole merkitty hypoteekkiluetteloon. Voi olettaa, että kiinnekirjat on ostettu siinä mielessä, että sen kautta joko helpotetaan tai ehkä myöskin vaikeutetaan ostonhaluisia tekemästä tarjouksiaan pakkomyyntitilaisuudessa."
Tähän saakka oli keskustelu ollut jokapäiväistä varustautumista vakavaan kamppailuun, jokseenkin samantapaista kuin ensimmäiset shakkisiirrot tai kilpa-ajojen alkuvauhti. Itzigin kärsimättömyys joudutti sitten asiainmenoa hyvän askeleen eteenpäin.
"Oletteko te saanut asiaksenne ostaa tuon tilan?" hän kysyi äkkiä.
"Otaksukaa että olisin saanut sen tehtävän", Anton vastasi, "ja että haluaisin sitä varten teidän myötävaikutustanne. Voitteko te mahdollisimman pian hankkia minulle tuon tarvitsemani tiedon? Ja tahdotteko ryhtyä tarvittaviin neuvotteluihin lunastamista varten?"
Itzig punnitsi tilannetta. Voihan olla mahdollista, että Anton tuli vain senvuoksi, että saisi pakkohuutokaupassa varatuksi tilan joko paroonille tai ystävälleen Finkille. Siinä tapauksessa uhkasi häntä itseään se vaara, että hänen pitkän salaisen työnsä ja hirveän uhkayrityksensä kallis hedelmä yht'äkkiä riistettäisiin hänen käsistään. Jos Fink kattoi omaisuudellaan vapaaherran velat, niin Itzig menetti tilan. Silloin hänen täytyi ryhtyä toisiin keinoihin kiristääkseen paroonilta rahoja. Pohtiessaan tätä pulmaa kovan sisällisen kiihotuksen vallassa hän huomasi Antonin katselevan häntä hyvin tutkivasti. Siitä hänen pahan omantuntonsa terävänäköisyys teki nopeasti sen johtopäätöksen, että Anton oli päässyt jonkin verran hänen juoniensa perille ja että tämä vielä tahtoi jotain muutakin häneltä. Todennäköisesti koko tarjous oli tehty vain silmäinlumoksi. Hän kiiruhti senvuoksi mitä alttiimmin lupaamaan myötävaikutustaan ja lausui toivovansa, että hänen ehkä hyvinkin onnistuisi saada oikeaan aikaan selville kiinnitysten nykyiset haltijat.
Anton ymmärsi, että tuo konna oli arvannut hänen aikeensa ja oli nyt varuillaan. Hän vaihtoi hyökkäysmenetelmäänsä.
"Tunnetteko te erään Hippuksen?" hän kysyi yht'äkkiä ja katsoi terävästi vastustajaa silmiin.
Haihtuvan hetkisen värähtivät Itzigin silmänluomet, ja valju puna kohosi jälleen hänen poskipäilleen. Vitkastellen, kuin koettaisi etsiä muististaan tuota nimeä, hän viimein vastasi: "Kyllä minä tunnen hänet. Hän on rappiolle joutunut ja aivan mitätön mies."
Anton huomasi satuttaneensa oikeaan kohtaan. "Ehkä muistanette, että puolitoista vuotta sitten Ehrenthalin konttorista varastettiin vapaaherralle kuuluva asiakirjalipas, jonka sisällys oli sangen tärkeäarvoinen lippaan omistajalle?"