* * * * *
Itzigin luihunaamainen konttorinulikka avasi oven. Anton seisoi vastatusten muinaisen koulutoverinsa kanssa. Itzigillä oli jo tiedossa että Anton oli palannut kaupunkiin Rosminin läheiseltä tilalta, ja hän oli varustautunut tähän vieraskäyntiin.
Kotvan aikaa molemmat miehet katselivat toisiaan, kumpikin koettaen lukea vastustajansa kasvonilmeistä ja ryhdistä toisen ajatukset ja varustautua alkavaan kamppailuun. Molemmille oli monivuotinen varovainen seurustelu ihmisten kanssa ja liikeasiain varteenottaminen antanut hiukan samanlaista ryhtiä. Molemmat olivat tottuneet säilyttämään näennäisen kylmäverisen levollisuutensa kiusallisissakin tilanteissa ja salaamaan päämäärän, johon pyrkivät; molemmat olivat tottuneet punnitsemaan nopeasti, puhumaan varoen ja päättämään ripeästi; molemmilla oli yksin puheessaan ja eleissäänkin sitä sävyä, jonka kauppiasmainen seurustelu kauppiaitten kanssa lyö jokaiseen liikemieheen; ja molemmat olivat tänään ankaran sisällisen jännityksen vallassa, joka nosti veret Antonin poskille ja antoi hiukan väriä Veitelinkin kelmeille poskipäille.
Mutta Antonin kirkkaan katseen kohtasi vastustajan silmä levottomana ja luimistellen, hänen karskia vakavuuttaan vastasi toisen ryhdissä merkillinen sekoitus uhkamielisyyttä ja nöyristeleväisyyttä; molemmat tajusivat jo ensi silmäyksellä, että edessä oli vaarallinen vastustaja, jota oli vaikea voittaa, ja siksi kumpikin kokosi kaiken voimansa.
Taistelu alkoi. Itzig aloitti sen hänelle ominaisella tavalla. "Onpa oikein hupaista nähdä teidät kerran luonani, herra Wohlfart", hän sanoi väkinäisen ystävällisesti; "siitä onkin jo sangen kauan sitten kuin minulla viimeksi oli ilo tavata teidät. Minä olen kumminkin aina suurella mielenkiinnolla seurannut teidän vaiheitanne. Yhdessähän me kävimme kouluakin, samana päivänä saavuimme tänne, ja molemmat olemme päässeet eteenpäin maailmassa. Olin jo kuullut että te olitte lähtenyt Amerikkaan. Ihmiset lörpöttelevät niin paljon perätöntä. Toivon että nyt jäätte pysyväisesti tänne pääkaupunkiin. Ehkä te jälleen liitytte herra Schröterin liikkeeseen; hänen sanotaan kovasti pahoitelleen teidän poislähtöänne." — Sanat juoksivat virtanaan hänen huuliltaan, mutta hänen katseensa koetti joka taholta puhkaista Antonin jäykkää ulkokuorta päästäkseen näkemään, missä asioissa hänen vieraansa oli tullut.
Hän oli kuitenkin paljastanut erään heikon kohdan omassa panssarissaan, kun hän teeskenteli tietämättömyyttä siitä, missä Anton oli viime aikoina oleskellut. Se seikka, että hän tyystin vältti mainitsemasta Rothsattelin nimeä, vahvisti Antonin vakaumusta siitä, että tuolla miehellä oli jotain aihetta sellaiseen tavattomaan varovaisuuteen juuri tämän nimen mainintaan nähden.
Käyttäen tätä Veitelin erehdystä hyväkseen Anton aloitti puhua niin kylmästi, kuin olisi toinen äsken haastellut pelkille seinille: "Minä tulin, herra Itzig, puhumaan kanssanne eräästä liikeasiasta. Teillä on tiedossanne parooni von Rothsattelin sukutilaa koskevat asiat, joka tila kohdakkoin pitäisi myytämän julkisella pakkohuutokaupalla."
"Tunnen vain ylimalkaisesti noita asioita", vastasi Itzig ja painautui päättäväisesti sohvan nurkkaan, "kuten yleensä tunnen senlaisia asioita. Olen kuullut niistä tosiaan yhtä toista."
"Te olette Ehrenthalin konttorissa vuosikausia johtanut hänen liikeasioitaan paroonin kanssa, jotka kaikki koskivat tilan velkarasituksia, joten teillä täytyy olettaa olevan niistä tarkat tiedot. Kun Ehrenthalin sairaus tätänykyä tekee mahdottomaksi asettua mihinkään liikeyhteyteen hänen kanssaan, niin pyydän teiltä joitakin tarvitsemiani tietoja."
"Mitä minä ehkä olen kirjanpitäjänä Ehrenthalin konttorissa saanut tietooni", sanoi Itzig venytellen, "niin se on uskottu minulle luottamuksessa, joten en voi siitä kertoa syrjäisille. Ihmeekseni käy, että te sellaista minulta vaadittekaan", hän lisäsi, muljauttaen ilkeästi vastustajaansa. Anton vastasi kylmäverisesti: "Minä en vaadi teiltä mitään, mikä voisi loukata velvollisuudentuntoanne, josta mainitsitte. Minun on vain tärkeää tietää, kenen käsissä ne kiinnitykset nykyään ovat, jotka tilaa rasittavat."