"No, jos miun pittä puhua", sanoi reppuri, "niin puhumas pittä. Mie kuulin kerta kun se ihminen, jonka nimi on Hippus, kovasti juovuksiss' huusi ja mekasti, ja silloin se sanoi: 'nyt meill' on se punahäntä kiikiss', hän on hukass', paperitten takia hän on hukass'".
"Ja muuta ette tiedä?" kysyi Anton tuskallisen jännityksen valtaamana
"Ei sitt' niin yhtä mittä muuta", vakuutti galizialainen innokkaasti. "Siit' on jo pitkä aika sitt', ja mie voin silloin vain perin vähän ymmärtää, mitä ne haasteli keskenäns'."
"Te ette ole kyennyt ansaitsemaan rahoja, jotka ovat tässä pöydällä", Anton virkkoi hetken vaiti oltuaan; "mitä te tiesitte minulle kertoa, oli tuiki vähän. Mutta jotta näette, kuinka tärkeätä minun on saada teidän kauttanne tietoja, annan nyt teille nämä sata taaleria; toiset sata saatte kohta kuin voitte johdattaa minut varastetun lippaan jäljille tahi hankkia takaisin siinä olleet paperit. Ehkä se ei ole teille aivan mahdotonta."
"Ei se ole mahdollist'", sanoi galizialainen jyrkästi, punniten saamaansa rahakääröä kädessään ja vilkuillen toiseen pöydälle jääneeseen. "Mihin Itzig ryhtyy, sen hän tekee niin, ettei kukaan pääse hänen jäljillens'; ja miehän oon tääll' vain muukalainen enkä tee koskaan asjoit' veijaritten kanss'."
"Koettakaa kuitenkin päästä edes joillekin jäljille", pyysi Anton. "Kohta kuin saatte jotain vainuunne, niin tulkaa kertomaan minulle; minä säilytän nämä rahat teitä varten. Eikä minun tarvinne kehoittaa teitä olemaan hyvin varovainen ja kaikin mokomin välttämään, ettei Itzig eikä hänen apurinsa saa aihetta epäluuloihin. Älkää edes kertoko kellekään että tunnette minut."
"En mie ole mikä pikku laps'", vastasi Tinkeles päätään nyykäyttäen; "mut mie pelkään vain, etten mie voi enää auttaa teitä täss' asjass'."
Galizialainen lähti tiehensä, työnnettyään rahakäärön kauhtanansa takataskuun.
Anton oli kuitenkin saanut kuulla sen miehen nimen, joka kenties oli syyllinen itse varkauteen. Hänelle kävi mahdolliseksi jatkaa tutkisteluja tähän nimeen nojautuen. Mutta yhä vaikeammaksi kävi samalla saada puuttuvat asiakirjat takaisin ilman viranomaisten apua. Tässä pulassa hän teki päätöksen, joka ennemminkin pisti kauppiaan päähän kuin virkamiehen. Se oli rohkea askel, mutta suotuisessa tapauksessa sen kautta kukaties voi mahdollisimman pian ja huomiota herättämättä palauttaa paperit paroonin käsiin.
Hän tahtoi päästä tekemisiin Itzigin itsensä kanssa, ja käyttäen hyväkseen sitä vähää tietoa, jonka hän juuri oli saanut galizialaiselta reppurilta, koettaa pakottaa tuon kavalan ja tunnottoman miehen antamaan perään. Tosin hän hyvin tiesi, kuinka epävarma se askel oli, ja että häntä perillä odotti kova ottelu Itzigin kanssa. Jos hän olisi arvannut, mitä kaikkea tuolla yritteliäällä liikemiehellä juuri nykyisin oli mielessä, niin olisi hän arvellut vielä kauemmin, ennenkuin lähti ottamaan sen askeleen.