Itzigin täytyi jo välttää tätä vaarallista puheenaihetta. "Entä minkä summan parooni tahtoo uhrata saadakseen paperinsa takaisin? Tarkoitan kysyä", hän korjasi sanontansa, "että onko se sellainen liikeasia, johon toisen kannattaa tuhlata aikaa ja vaivaa? Minulla on tätänykyä paljon muutakin tekemistä. Ettehän voi vaatia, että minä parin kultarahan vuoksi kulutan aikaani nuuskimalla sellaista, millä itsessään on niin vähän arvoa, mutta jota on kuitenkin niin vaikea tavoittaa — tarkoitan jonkun tahallaan piilottamia papereita."
Monta vuotta takaperin, kun molemmat miehet, jotka nyt seisoivat vastatusten vihollisina, yhdessä matkasivat pääkaupunkiin, oli juutalaispojan sydämenaivoituksena ollut saada käsiinsä joitakin papereita, joiden hän lapsellisessa hupsuudessaan uskoi perustavan hänen tulevaisen onnensa. Silloin hän oli ollut halukas ostamaan Antonille vapaaherran tilan. Ja nyt oli toinen heistä vuorostaan lähtenyt etsimään salaperäisiä papereita, toinen riiteli nyt vapaaherran tilaa itselleen, ja hänestä itsestään oli jo tullut salatietoinen mies. Hän oli löytänyt tuon loihtuvoimaisen resehdin, hän piteli riidanalaista tilaa lujasti kädessään, ja hänen kohtalonsa läheni täyttymystään. Molemmat miehet ajattelivat tänä tuokiona muinaista yhteistä kaupunkimatkaansa.
"Minä olen valtuutettu sopimaan kanssanne tuon rahasumman suuruudesta", vastasi Anton; "mutta minun täytyy huomauttaa, että asialla on kiire. Senvuoksi pyydän teitä ennen kaikkea ilmoittamaan, oletteko halukas hankkimaan huostaamme parooni von Rothsattelin asiakirjat ja avustamaan meitä kiinnityskirjojen lunastamisessa."
"Minä hankin itselleni tarvittavia tietoja ja punnitsen niiden perusteella, voinko teitä palvella", vastasi Veitel kylmästi. "Paljonko aikaa tarvitsette ratkaisuanne varten?" kysyi Anton samaan sävyyn. "Kolme päivää."
"Minä voin myöntää teille ainoastaan neljäkolmatta tuntia", lausui Anton päättävästi, "Jollen niiden kuluessa saa teiltä suostumusta, niin tulen vapaaherran edun vuoksi käyttämään kaikkia keinoja, yksin äärimmäisiäkin, saadakseni paperit käsiini tahi vakuuttautuakseni siitä, että ne ovat täydellisesti hukassa. Ja kaikesta, mitä tiedän niiden nykyisestä kätköpaikasta ja niiden aiotusta käyttämisestä, otan mahdollisinta hyötyä saadakseni selville rikoksen tekijät." Hän otti kellonsa esiin ja näytti sen numerotaulua: "Huomenna tähän aikaan tulen saamaan vastauksenne."
Siten päättyi kohtalokas keskustelu. Kun Anton oli painanut oven kiinni jälestään, oli Itzigillä päätöksensä selvänä. Hän katsahti vielä kerran karsaasti poistuvan perään, mielessä kiehuvaa vihaa ja pelkoa. Hänen vanhasta koulutoveristaan oli tullut hänen vaarallisin vihollisensa. Nyt hän tiesi, kuinka pitkälle Anton aikoi mennä vapaaherran etuja puolustaessaan. Hänellä oli hämärä aavistus, että Antonin suhde paroonin perheeseen oli alkanut tuona päivänä, jolloin aatelismiehen kaunoinen tytär oli soutanut hänet lammikon yli ja hän itse oli sitä maantieltä katsellut. Hän oli taipuvainen otaksumaan, että Anton pyrki saman tilan omistajaksi käyttämällä vallan toisia teitä kuin hän itse.
Mutta kaikki hänen itsekkäässä sydämessään asuva uhkamielisyys kohotti jälleen harjaansa ja teki hänen mielensä lujaksi. "Vielä on viikon päivät kihlaukseeni Rosalien kanssa", hän mutisi. "Ja seuraavana päivänä minä keksin kuin sattumoilta velkakirjat jostakin Ehrenthalin konttorin sopesta. Silloin saavat Rothsattel ja hänen ystävänsä tyytyä pakkosopimukseen, jonka ehdot minä heille sanelen. Pelkästään uhkaamalla, että jätän riidan tuomioistuimen ratkaistavaksi ja saatan paroonin menettelyn kaikkien liikemiesten tietoon, pakotan tuon pahuksen Wohlfartin alistumaan tahtooni. Vain viikon päivät enää! Niin kauan voin häntä kyllä pidätellä, ja sitten on voitto minun!"
* * * * *
Kun Anton neljäkolmatta tuntia myöhemmin saapui Itzigin asuntoon, tapasi hän oven lukittuna. Hän palasi sinne vielä kahdesti samana iltana, mutta ketään ei ollut kotona. Seuraavana aamuna hänet otti vastaan tuo luihunaamainen nulikka ja vastasi Antonin kysymykseen: Herra Itzig oli lähtenyt matkoille; mahdollista oli, että hän palaisi aivan pian, mutta yhtä mahdollisesti vasta moniaiden päiväin päästä.
Tuosta tarinasta Anton ymmärsi pojalle annetun sanat suuhun.