Seuraavana päivänä saapui Pix itsekin Antonin luo. "Olen saanut teidän tervehdyskorttinne, Wohlfart", hän sanoi "ja tulen nyt kutsumaan teidät sunnuntaiksi meille kahville. Kuppi Kubaa ja Manilla-sikari. Teidän pitää tulla tuntemaan minun vaimoni."
"Ja te aiotte ottaa Spechtin liiketoveriksenne?" kysyi Anton hymyillen. "Ennenhän teillä oli aina suuri vastenmielisyys kaikkea yhtiötoveruutta kohtaan."
"En minä ketään toista ottaisikaan kuin hänet. Meidän kesken puhuen minä tunnen itseni hiukan syylliseksi tuota miesparkaa kohtaan, ja minä voin liikkeessäni hyvin käyttää ne kymmenentuhatta taaleria, jotka hän saa vaimonsa myötäjäisinä. Oman vaimoni mukana sain vastaanottaa turkkuriliikkeen, kelvottomia tavaroita kerrassaan, joihin hautaannun kaulaa myöten. Mutta Spechtille siitä tulee huvia. Hän saa joka päivä liehitellä naisväkeä, jota tulee puotiin turkiksia katselemaan, ja joka talvi vetää niskaansa uudet turkit. Ja enemmän hyötyä tulee hänestä siellä olemaan kuin täällä konttorissa."
"Kuinka te juuri tuollaisen liikkeen valitsitte?" kysyi Anton.
"Minun täytyi", vastasi Pix. "Edeltäjäni jäleltä oli vielä iso tavaravarasto, ja sangen surullisessa tilassa, sen vakuutan. Ja sitten tapasin seurapiireissä yht'äkkiä ihmisiä, joiden mielestä jäniksennahoilla ja sianharjaksilla oli kauppa-arvoa."
"Ei suinkaan tuo seikka yksistään saanut teitä taivutetuksi", virkkoi
Anton nauraen.
"Ehkäpä siinä oli jotain muutakin", myönsi Pix. "Tähän kaupunkiin minun täytyi jäädä, se oli vaimoni tahto; ja ymmärrättehän te, Anton, että kun olen kaiken ikäni toiminut tässä talossa maaseutuosaston johtajana, niin en mitenkään voinut täällä antautua samalle alalle. Minä tunnen koko maaseutukaupan paljon paremmin kuin johtaja itse, ja kaikki pienet maalaiskauppiaat tuntevat minut paremmin kuin johtajan. Vaikka varani ovatkin vähäisemmät, olisin tehnyt aika hallaa Schröterin liikkeelle; olisin helposti päässyt jo ensi hetkestä hyviin kauppasuhteisiin, mutta tämä liike olisi siitä kärsinyt. Siksi minun täytyi yrittää jotain muuta. Minä menin oikopäätä Schröterin puheille, kohta kun olin päätökseni tehnyt, ja puhuin asiat selviksi hänen kanssaan. Ainoastaan yhdellä alalla tulen kilpailemaan teidän kanssanne, hevosenjouhista, ja sillä alalla minä lyön teidät laudalta. Sanoin sen johtajalle itselleenkin."
"Sen tappion tämä liike jaksaa kärsiä", virkkoi Anton ja puristi harjaskauppiaan kättä.
* * * * *
Mutta ei ainoastaan konttorissa, vaan suuren vaa'an valtapiirissäkin Anton huomasi muutoksia tapahtuneen. Ukko Sturm, kauppaliikkeen vanha ystävä, uhkasi jättää iäksi liiketalon ja tämän kääpiöitten maailman.