"Onko hän käynyt huonommaksi?" kysyi Anton säikähtyen. "Minä lähden oitis hänen kotiinsa."
"Hän on itse täällä, istuu vaunuissaan portin edessä", sanoi palvelija.
Anton kiiruhti kadulle. Siellä korottivat portin edessä isot rahtivankkurit; pajuista kudotun vaunukorin ylle oli viritetty isoja tynnörinvanteita ja niille levitetty valkoinen palttinapeite. Peitteen reuna heilahti edestä syrjään ja isä Sturmin hirmuiseen karvalakkiin peitetty pää pistihe ulos. Vanhus silmäili korkeudestaan Antoniin ja ympärille keräytyneihin makasiinirenkeihin kuten sadun Ruprecht jättiläinen peljästyneisiin pikku lapsiin. Mutta hänen omat kasvonsa näyttivät hyvin huolekkailta, kun hän kurotti Antonille paperilehden. "Ottakaappa tuo, herra Wohlfart, ja lukekaa se. Semmoisen kirjeen olen saanut Karl paralta. Minun täytyy heti lähteä hänen luokseen. — Rosminin takapuolelle", hän lisäsi selittävästi rotevalle ajomiehelle, joka seisoi vaunujen vierellä, Anton silmäsi kirjeeseen, joka oli metsänvartijan tökeröä käsialaa, ja luki ällistyneenä seuraavaa:
"Rakas isä, minä en voi tulla sinun luoksesi, koska viitakemies hakkasi kädestäni irti loputkin sormet. Senvuoksi pyydän sinua heti tämän kirjeen saatuasi matkustamaan poloisen poikasi luo. Hanki itsellesi isot vaunut ja aja niillä Rosminiin saakka. Siellä seisautat Punaisen hirven kievarin eteen. Hirven pihalla odottavat sinua toiset vaunut ja eräs tämän tilan rengeistä. Hän ei osaa saksan sanaakaan, mutta on muuten kelpo mies, ja hän tuntee sinut kohta. Matkaa varten ostat isot turkit ja turkissaappaatkin; saappaiden pitää mennä polvien yläpuolelle ja olla teristä nahalla päällystetyt. Jollet isoihin koipiisi löydä sopivan suuruisia saappaita, niin saa kummisetä turkkuri vielä yön tienoona kuroa kokoon nahkoja sinun sääriesi ympärille. Tervehdi herra Wohlfartia. Uskollinen poikasi Karl."
Anton piteli kirjettä kädessään eikä aluksi tiennyt mitä uskoa.
"Mitäs te sanotte tuosta uudesta onnettomuudesta?" kysyi jättiläinen murheellisena.
"Joka tapauksessa teidän täytyy oitis lähteä poikanne luo", vakuutti
Anton.
"Tietenkin minun täytyy", nyökkäsi vanhus. "Mutta tuo onnettomuus koskee minuun kovasti, varsinkin juuri nyt, kun ylihuomenna täyttyvät ne viisikymmentä ajast'aikaa."
Nyt älysi Anton jo asianlaidan. "Oletteko sitten myöskin varustautunut, niinkuin Karl tahtoo?"
"Olen maar", sanoi jättiläinen ja löi palttinapeitteen kokonaan syrjään. "Kaikki on reilassa, turkit ja saappaatkin."