"Menee se kun meneekin!" huusi hän sitten olkansa yli huoneeseen.
"Tämähän on aivan kuulumatonta. Mitään sellaista ei ole tapahtunut
maailman luomisesta lähtien. Siellähän on koolla pelkkiä aatelisia.
Syntyypä tästä kaunis keitos."
"No, entä mikä on mennessä, koskapa hänet kerran on kutsuttu?" virkkoi hyväluontoinen herra Jordan vastaukseksi toverin hirmustuneisiin huudahduksiin. Eikä kukaan muukaan voinut panna vastaan; ainoastaan herra Pix ärähti sohvasta tuikeasti: "Mutta minun mieleeni ei lainkaan ole, että hän vastaanottaa sellaisen kutsun. Hän kuulun konttoriimme eikä minnekään muualle. Mitään hyvää hän ei ainakaan opi noiden isoisten herrastelijoiden parissa. Korkeintaan työntämään lasipalasen silmännurkkaansa ja makostelemaan neitosia, ja sekään ei vielä ole pahinta."
"Tuollaisissa tanssiseuroissa kuulutaan pidettävän kummaa elämää", tiesi Specht kertoa. "Kaikenlaista rivoilua, rakkausjuttuja ja kaksintaisteluja jok'ainut jumalanpäivä. Saattepa nähdä hänen jonakin aamuna lähtevän ulos pistoolipari kainalossa, ja miten hänet sitten kotiin tuodaan, sitä en mene sanomaankaan. Ei vain omilla jaloillaan, se on varma!"
"Taaskin hullutuksia", vastasi Pix ärtyneesti. "Ei siellä riidellä sen pahemmin kuin muuallakaan, tiedän mä."
"Ja ranskaakin hänen täytyy siellä solkata", jatkoi Specht häiriytymättä.
"Ja miksi ei ryssääkin?" tokasi Pix.
Tästä aiheutui herrain Pixin ja Spechtin kesken kiivas kina sen tärkeän seikan johdosta, millä kielellä rouva von Baldereckin salongissa ajatuksia mahdettiin tulkita. Mutta siitä olivat kaikki toverit yksimielisiä, että osanotto tamssitunteihin tiesi Wohlfartille sanomatonta turmiota ja koko inhimilliselle yhteiskuntajärjestykselle pahaa häiriötä.
* * * * *
"Hän on mennyt sinne!" huudahti täti, palatessaan palvelijan saattamana eräästä kokouksesta.
"Se on taaskin hänen ystävänsä Finkin vehkeitä", huomautti talonisäntä.