Rumpu taukosi tärähtelemästä, torvet vaikenivat pärrytyksestään, maapallo hajosi valottomaksi kaaokseksi. "Vahinko!" huudahti Lenore, kun soiton viimeinen sävel oli värissyt kuulumattomiin.
"Minä kiitä teitä tästä onnesta", sanoi Anton viedessään neidin hänen paikalleen.
Kun hän sitten maleksi outojen ihmisten keskessä kuin ruoteliton laiva aaltoilevalla merellä, kävi Fink hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Kuuleppas, sinä liukastelija, joko sinä olet täynnä makeata viiniä tahi olet suuri juonikko. Mistä sinä tuon Rothsattelin perheen tunnet? Ethän ole minulle sanallakaan maininnut siitä tuttavuudesta. Tytönnypykällä on tosiaan siro vartalo ja klassilliset kasvot. Onko hänellä ymmärrystäkin tarpeeksi?"
Antonin olisi tänä hetkenä tehnyt mieli sanoa ystävälleen, kuin syvästi hän tätä halveksi. Noin raakasanaisen kysymyksen voi tehdä vain perin turmeltunut ihminen.
"Ymmärrystäkö?" hän toisti ja loi Finkiin kuolettavaa vihaa uhkuvan katseen; "ken sitä voi epäillä, häneltä puuttuu järkikultaa itseltään."
"No, no" sanoi Fink kummissaan, "niin toivottomassa tilassa en minä sentään ole. Minusta tuo tyttönen, tahi arvokkaammin sanoen, tuo nuori neitonen näyttää sangen miellyttävältä, jopa sivistyneen ihmisen kielellä ja totta puhuen tavattoman miellyttävältä; ja jollen olisi kiinnitetty toisaalle, niin enpä tiedä vaikka minun olisi pakko valita hänet sydämeni valtiattareksi. Mutta näin ollen minun täytyy tyytyä ihailemaan häntä vain matkan päästä."
Fink ei ollut sentään niin kehno kuin miksi hän tekeytyi. Sanojaan hän ei aina huolinut valita, mutta sydämensä pohjalla oli hänellä oikea tunne ja uskollinen toveruushenki. Siksipä Anton tarttuikin häntä käsivarteen, puristi sitä lujasti ja sanoi: "Oikeassa olet."
"Todellakin?" jatkoi Fink tavalliseen ivalliseen sävyynsä. "Kas niin, sinä aloitat hyvästi; kernaammin istun ruutitynnörille palava taulanpala kädessä kuin uskallan liittyä sinun ja sinun kainostelevan olemuksesi pariin. Äläkä muuten unohda pyytää neiti Eugenietä seuraavaan tanssiin; rukkaset sinä tosin saat, sillä hänet on jo pyydetty toisaanne. Hyvin sinä muuten olet suoriutunut tähän asti, jatka vain samaan tapaan, poikaseni."
Ja Anton jatkoikin ja teki opettajalleen kunniaa. Humaltunut hän kyllä olikin, mutta paljon väkevämmästä juomasta kuin makeasta viinistä. Musiikki, tanssin kiihotus ja iloinen puheensorina ympärillä kohottivat hänen elämänintoaan; koko illan hän tunsi itsensä perin varmaksi, jopa vallattomaksikin, ja pikku hairahduksia lukuunottamatta hän käyttäytyi kuin mies, jolla on joka päivä ympärillään palavia vahakynttilöitä ja notkeaselkäisiä palvelijoita. Hän tuli huomatuksi, kaikille outona hänestä tuli yleisön mielenkiinnon keskus. Hämäriä tarinoita hänen salaperäisistä suhteistaan maan mahtaviin lensi salinnurkasta toiseen, missä vain tanssivain neitosten äitejä istui seuraa tuomitsemassa. Aivan epäilemätöntä oli, että tuollainen hilpeä ja huoleton elämänilo oli seurausta vallan erikoisesta itsetunnosta ja varmuudesta. Anton sai osakseen vanhempain naisten myötätunnon, jopa eräitten herrojenkin.
Ja vihdoin tuli kotiljongin vuoro. Oi sinä pisin ja merkillisin kaikista tansseista! Puoleksi sinä olet leikkiä ja puoleksi tanssia — viehättävä silloin, kun pyörität yksityisiä pareja piirissä, vielä viehättävämpi silloin, kun sallit niiden häiritsemättä ja vähän kuin salakättä rupatella ja kuiskailla keskenään. Olemme kuulleet, että nykyinen sukupolvi pitää sinua vanhettuneena ja poroporvarillisena. Surkean häilyväinen vuosisata! Tiede ja valtiotaito eivät kykene keksimään mitään uutta, joka tyydyttäisi niin monninaisia ihmissuvun tarpeita kuin sinä. Lapsellisen mielen sinä voit asettaa pyramiidiksi, voit kiertää sitä käärmeen koukeroihin, voit juoksuttaa sitä sikinsokin ja ristiinrastiin ympäri salia, lähettää sen tempaamaan vanhat herrat pelipöytiensä äärestä mukaan ylimääräisiin kierroksiin, jättää ylenkatseellisesti kolme neljä neitosta istumaan tuoleilleen, sitten yht'äkkiä kiehtoa uhrisi tanssiraivoon ja sieppaamaan jonkin yksinäisen neitosen piiriin ja pyörittämään häntä hurjasti, ympäri, kenenkään ihmisen voimatta vastustaa tenhovoimaasi. Yhtä hyvin sinä tehoat ylväämpiinkin mieliin, jotka ovat täynnä joko tunnetta tahi kunnianhimoa tai ilkeämielistä pahuutta ja ihmisvihaa. Sinä annat jokaiselle miespuolelle vallan valita useamman kuin yhden kerran mieleisensä naisen, sinä sallit jokaisen naisen antaa hienolla tavalla ymmärtää, ketkä kaksi tai kolme läsnäolevista herroista nauttivat hänen suurinta suosiotaan; sinä jakelet toimeliaille kavaljeereille koreita nauhoja ja ritarimerkkejä ja kiinnität satumaisia kukkaisköynnöksiä suosituimman naisen rintaan. Mutta samalla sinä myöskin panet halveksitut herrat ravaamaan ympäri salia hammasta purren ja tyytymään pelkkiin "seinäkoristeihin"; sinä annat ilmi seuran lemmikit, mutta tuntemattomain ja epämieluisten sinä annat tuntea yksinäisyytensä ja hyljätyn tilansa sitä surkeammin. Kun sinä alat, käyvät äitien katseet huolestuneiksi ja tätien nenät veitsenteräviksi. Sinä lapsellisen huoleton, hilpeä ja loputon tanssi! Kuinka monet olet tehnytkään autuaiksi, kuinka monia kyyneleitä olet aiheuttanut, kuinka monta kihlattua paria olet vienyt yhteen, ja millaisia hornantuskia olet sytyttänyt mustasukkaisiin sydämiin! Olet tottakin pölyttänyt ilmaan loppumattomia tomupilviä, pilannut lukemattomat naishepenet aivan tuntemattomiksi ja haastanut äreän vihan entisten ystävysten välille. Sellainen sinä olet ollut kukoistusaikanasi, nuorison ilo ja ihastus, äitien jännityksellä odotettu "suuri tilaisuus", lopen väsyneiden isäin pelko ja vavistus ja ainoastaan pelimannien kauhistus.