"No, sitte kysyn toisin", lausui päämies ankarasti, "Kumpiko teistä heitti pojan jokeen?"
Fleming säpsähti, mutta Marables huudahti:
"Minä en sitä tehnyt, totta Jumalista en! Minä tahdoin pelastaa hänet.
Oi, jospa poika parka olisi täällä todistamassa sitä!"
"Tässä minä olen, Marables", vastasi äkkiä Jaakko, joka huomaamatta oli noussut laivaan ja siihen asti ollut jokipoliisin takana piilossa.
Fleming vavahti, ikäänkuin olisi salama häneen iskenyt.
"Niin, tässä minä olen", jatkoi Jaakko astuen esille, "ja minä todistan, Marables, ett'ette tahtoneet minua kuolemaan, vaan päinvastoin koetitte pelastaa minua, ja taistelitte tuota murhaajaa vastaan, kunnes hän löi teidät maahan. Fleming se oli, joka minut jokeen heitti, ett’en kertoisi kulta- ja hopeakaluista sekä muista tavaroista, joita tahdoitte sulloa säkkeihin ja upottaa jokeen, koska kaksi teidän väestänne ei voinut pitää suutansa lukossa."
"Kunnon poika!" huudahti Marables, juosten Jaakon luokse ja syleillen häntä. "Jumalan kiitos, että pääsit hengissä. Kaikki on tosi, mitä poika on kertonut", lausui hän päämiehelle, "ei yksikään sana ole valetta. Minä olen vankinne ja seuraan teitä vapaaehtoisesti, sillä minä olen ansainnut rangaistusta. Minä olin ennen rehellinen mies, mutta viettelys oli suuri eikä minulla ollut voimia sitä vastustaa."
Marables ja Fleming vangittiin ja vietiin poliisikammariin. Jaakko vietti yönsä kajuutassa, joka nyt tykkänään oli hänen käytettävänään, ja meni heti seuraavana aamuna herra Drummondin luokse kertomaan, mitä laivalla oli tapahtunut.
Heti sen perästä toimitetussa tutkimuksessa tuli ilmi, että Fleming jo kauan oli ollut erään kuuluisan varasjoukon johtajana ja että Polly-laiva viimeaikoina oli ollut heillä piilo- ja varastopaikkana kaikille varastetuille kapineille. Kaksi rikostoveria oli ilmoittanut koko asian, kun muka olivat saaliinjaossa saaneet liian vähän. Kun Fleming, lukuisten varkauksien lisäksi, oli syypää vielä murhanyritykseenkin, tuomittiin hänet kuolemaan.
Marables ei ollut ottanut varsinaista osaa Flemingin rikoksiin, mutta kun häntä houkutteli voiton toivo ja hän oli piilottanut varastettua tavaraa laivaansa ja antanut siellä suojaa vorolle, syytettiin häntä varastetun tavaran kätkemisestä. Hän vilpittömästi tunnusti kaikki ja myöskin näytti katuvan tekoansa, ja kun hän oli ennen tutustumistansa Flemingin kanssa viettänyt nuhteetonta elämää tuomittiin hänet vaan seitsemäksi vuodeksi englantilaisten pahantekijäin siirtoloihin.