Tyttöjen mielestä oli tämä melkein mahdotonta; he eivät kuitenkaan epäilleet rouva Donnerin puhetta, he vaan ihmettelivät. Sitten näytti Muthel vieraallensa, mitä muuta hän ja hänen äitinsä työskentelivät. Terävällä raudalla leikkasivat he kalan suomuja kaikellaisiin muotoihin ja kokoihin, joista suurten kaupunkien naiset sitten kutoivat ja ompelivat jos joitakin kauniita kaluja. Rouva Donner teki myös pieniä kaloja korkista, joita hän päällysti valkoisella palttinalla, ja tytär veti viivan pitkin niiden selkää sinisellä värillä. "Niillä," vastasi rouva Donner Liddyn kysymykseen, "houkutellaan suuremmat kalat tärppimään onkikoukkuihin ja äyriäiset käymään rysihin. Tuhmatpa nuo kala parat ovatkin, jotka pitävät noita kömpelösti jäliteltyjä tönkkiä oikeina kaloina eivätkä havaitse heille viritettyä paulaa!… Huomatkaa, lapset! jos joku tulevaisuudessa koettaa houkutella teitä johonkin, lupaamalla taikka antamalla teille palkan, joka vaadittuun työhön verrattuna on suunnattoman suuri, niin peljätkää siinä viritettyä paulaa, ja olkaa varovaiset."
Liddy säikähtyi, vaikk'ei hän oikein ymmärtänyt rouva Donnerin sanoja. Hän pelkäsi nimittäin jonkun paulan piilevän tuon ansaitsemattoman kultarahan alla ja ilmoitti sentähden huolensa Muthelin äidille. Mutta tämä rauhoitti häntä sillä vakuutuksella, että tyttö surematta sai pitää puolen kruunun suorana lahjana.
Rouva Donnerilla oli vielä muitakin töitä. Hän kehräsi hampusta hienoja köysiä, kutoi kalastajoille pieniä ja isoja verkkoja, ja Erdmuthe toi viimein nähtäväksi pöntöllisen kaikellaisia matoja, joita hän joutohetkinä kokoeli meren rannalta ja sitten möi kalansyötiksi.
Liddy punastui häpeästä ajatellessaan, että tuo paljon nuorempi Erdmuthe oli ahkerampi kuin hän. Ja kun nyt herra koulumestari juuri oli eilen selittänyt neljättä käskyä ja puhunut lasten kiitollisuudesta vanhemmillensa ja muille holhoojillensa, päätti hän itseksensä olla ahkera ja kiitollinen elatusvanhemmillensa ja Vilholle, niinkuin Erdmuthekin. Tämän aikomuksensa hän todellakin täytti, ja tarkkuudellaan sekä uutteruudellaan hän viimein pääsi niin pitkälle, että hän oppi kutomaan, ompelemaan, kehräämään, keittämään, pesemään, leipomaan ja osasi toimittaa kaikki talon askareet.
Wäberin vaimo ja Vilho näkivät hyväntekonsa täten hyvin palkituksi ja tuon äreän Wäberinkin täytyi mieltyä lapseen, joka paikkasi hänen rikkinäiset verkkonsa, pesi, kuivasi ja järjesti koukun siimat, hankki täkyjä, kutoi hänelle lämpöisiä sukkia ja palveli häntä kaikin tavoin.
Sentähden Liddy päivä päivältä menestyikin viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.
VIIDES LUKU.
Pahan tavan valta.
"Enkös ennustanut oikein, kun sanoin, että Herra on teitä palkitseva, täti, siitä hyvästä, minkä olette tuolle orpo raukalle tehneet? Onhan Liddy jo tuonut kotiin puolen kruunun, jolla hän voipi ostaa kauniin kirjan itsellensä!"
Näin puhui Vilho riemuellen, kun Liddy koulusta tullessaan näytti upsierin lahjan. — Kalastajan vaimo myöntyi hänen tuumaansa ja käytti hänen neuvonsa mukaan osan rahasta koreakansisen uuden testamentin ostamiseen, josta Liddyn usein iltasilla täytyi lukea toisten kuullen. Jumalan sana, joka jo on osoittanut voimansa niin monissa miljoonissa ihmisissä, vaikutti nytkin kaikkiin kalastaja-tuvan asukkaisin paitsi vanhaan Wäberiin. Nuoren lukijan molemmat kuulijat tunsivat evankeliumin yksinkertaisista sanoista ihmeellisen herätyksen, sydämmen liikutuksen, valistuksen ja lohdutuksen. Tätä nykyä he aivan usein olivatkin lohdutuksen tarpeessa. Sillä aina siitä päivästä asti, jona vieras laiva, osaksi vanhan Wäberin syystä, oli joutunut haaksirikkoon, oli synkkä, kamala henki saanut hänet valtoihinsa ja kietoi hänet yhä lujempiin kahleisin. Sananlasku: jolla syntiä tehdään, sillä rangaistaanki, oli hänessä toteen käynyt. Merestä korjattujen kalujen joukossa oli myös rommitynnyri, jota Wäber ei myönyt, vaan määräsi omaksi tarpeeksensa. Rommi tuli hänelle vietteleväksi myrkyksi, jota hän päivä päivältä nautti yhä suuremmassa määrässä, niin että hän aika harvoin oli oikein selvänä. Koska ihmisen todellinen luonto tulee ilmi, kun hän on humalassa, ja Wäber oli luonnoltansa äreä ja riidan-himoinen mies, niin hänen perheensä jäsenet saivat kärsiä sangen paljon hänen tähtensä. Vilho raukan kohtalo oli kovin; sillä hänen täytyi aina olla enonsa seurassa ja kärsiä häneltä haukkuma-sanoja, herjauksia ja lyöntiäkin. Ei kukaan olisi moittinut näin kiusattua Vilhoa, jos hän olisi koettanut hankkia itselleen toista isäntää, ja tosiaankin oli vaan kolme seikkaa, jotka estivät hänen tätä tekemästä. Nämä olivat, näet, hänen huolensa Liddystä, hänen kiitollisuutensa tätiänsä kohtaan ja Jumalan sana, joka yksin saattoi virvoittaa tämän onnettoman perheen sortunutta sydäntä. Todellakin, kuten hirvi haluaa raitista vettä, niin Vilhokin halusi pyhän raamatun lohdutussanoja, kun hän, kärsittyänsä ilkeän enonsa kiusan-tekoa, iltasilla tuli kotiin väsyneenä ja uupuneena.