Vanki oli mennä tainnoksiin. Hänen surkea tilansa herätti syvää säälimystä uljaassa Donnerissa. "Auta ensin tuota onnetonta raukkaa," sanoi hän Liddylle, "kyllä me itseämme autamme."
"Ei hätä lakia lue!" sanoi Liddy nyt vakavasti. "Se pakoittaa minua tekemään jotain, jota tähän asti en ole uskaltanut." Hän tarttui vaimon käteen ja pujahti hänen kanssaan herran salaiseen kabinettiin.
"Kappalainen on valehdellut minulle," sanoi hän palatessaan, "eipä helissytkään, kun minä tartuin peitteesen. Minä toivon, ett'ei kukaan häntä sieltä etsi. Ja minun herrassani on kaiketi myöskin suuri muutos tapahtunut, koska hän on pannut pois luukkonsa. Nyt keksin hyvän keinon! Donner," huusi tyttö hilpeästi, "kas tässä, heittäkää tämä musta vaippa vaatteitenne ylle, ja sinä Vilho otat minun vaippani." Hän riisui pikaisesti pois kaappunsa. "Sillä on pituutta kyllin."
"Pitääkö meidän tässä ruveta leikin-tekoon," mutisi Donner äreästi, "kun vihollinen panee kaikki kanuunansa paukkumaan laivaamme vastaan kerta toisensa perästä." Hän totteli kuitenkin viipymättä. "Ja mitäpä tämä valepuku hyödyttää?" kysyi hän vielä, Vilhon avulla nostaessaan huoneen kaikki raskaammat kalut oven eteen, jota vihollinen jo rautakangillaan paukkautti.
"Te olette olevinanne meidän herramme palvelijat," vastasi Liddy, "ja täytyyhän teidän kaikella muotoa peittää merimies-vaatteitanne."
Hirveällä ryskeellä paukahti lukko auki. Mutta tuo suuri huonekalu-läjä esti ryntääjiä pääsemästä eteenpäin, ja he olivat vihan vimmassa.
"Jos ei tämmöinen jyske saa erikästä hereille, niin hän makaa todellisessa kuoleman unessa. Takaisin, jos mielitte henkeänne säilyttää." kiljaisi hän vihollisille, jotka jo kävivät liikkuvaan linnoitukseen käsin kiinni. "Keitä te olette, jotka rohkenette väkisin tunkea meidän herramme huoneisin? Rosvojoukko kai olette, kun semmoista menoa pidätte."
"Ja kuka sinä hävytön olet?" kaikui vastaus, ja yhä levenevästä ovenraosta tulivat vanhan lordin vihaiset kasvot näkyviin; "väistytkös pois heti paikalla!"
"Varo harmaita hiuksiasi, vanhus!" ilkkui Donner, "ett'ei ne joudu liian likiseen tuttavuuteen minun kankeni kanssa."
Tästä häpäisevästä kohtelusta hurjistuneena huusi vanha lordi raivosta vapisevalla äänellä: "Tiedätkös lurjus, kuka minä olen? Minä olen lordi Habberton ja minä aion kurittaa sinua hävittömyydestäsi."