Serafina. Ääneti, vai ääneti…
Hilarius. No pidä ääntä sitten!
Serafina. Enhän voi puhua — minun täytyy aina vaan antaa myöten; saan ensin kärsiä vääryyttä, ja sitten pitäisi minun rukoileman vielä anteeksi; ei, se on liian paljon se. Ah, tunnen jo, etten voi enää kauan kärsiä sellaista kohtelua!
Hilarius (sivulle). Nyt sanoo hän paikalla ottavansa eron.
Serafina. Äläkä luule, että me vaimot olemme luodut ainoastaan kärsimään ja olemaan vaiti, ei, meitäkin on 19:s vuosisata sivistyttänyt elikkä emansipierannut, mekin olemme oppineet ryhtymään toimiin, ja saat olla varma siitä, että minäkin niihin toimiin kykenen, — emmehän me ole kiinni taotut toisiimme.
Hilarius. Emme suinkaan!
Serafina. Ja jos kohtelet minua liian tylysti, niin minä, ijästäni huolimatta, katkaisen nämä siteet. Saat nähdä, että jos minä suutun, niin — otan kuin otankin eron sinusta.
Hilarius (yhtaikaa). Eron sinusta! — Hyvä juttu, tulipa ripityksistä loppu viimeinkin.
Serafina. Ah, kuinka tämä kiihtymys heikontaa hermojani!
Hilarius (levollisesti). Kas niin, — näetkös, mitä varten yllyt sinä sellaiseen raivoon! — Kuuleppas, papuseni, mene tuonne salonkiin ja rauhotu hieman!