Remunen (taluttaa Mimmiä). Käsket, — minä en koskaan käske, — mutta sinä teet aina juurikuin käskystä, niinkuin orja, ja kuitenkin katson minä aina vaan sinun omaa etuasi.
(Menevät keskiovesta. Mimmi vetää mennessään nenäliinan taskustansa ja pudottaa ruusupaperisen kirjeen.)
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Evert, sitten Palvelija.
Evert (vasemmalta hyvin liikutettuna). En kuuna kullan valkeana enää koeta tuon Mikkelin viisaan keinoa! Olinpa kuin kimalaisten pesällä. (Huoaten.) Palvelija! (Soittaa.)
Palvelija (vasemmalta). Mitä käskette?
Evert. Lasi seltterivettä — ei, kokonainen pullo! Ei, kaksi pulloa, toinen vainiolleni tuolla.
Palvelija. Heti paikalla. (Menee.)
Evert. Pitää nauttia jotain rauhottavaa. Mutta enpä voi käsittää, mistä kummasta vaimot keksivät kaikkia noita puheenparsia… onpa tuo oikein hirveätä!
Palvelija (tuo seltterivettä). Tässä on herra! (Evertin juodessa kumartaa palvelija maahan ja nostaa lipun.)