Amalia (katsoo kummastellen Evertiin).
Evert. "Ainokainen enkelini!" mitä sinä siihen sanot?
Amalia (levollisesti ja hätäytymättä). Se on ensimmäinen hyvä sana, jonka kuulen sinulta jo moneen kuukauteen!
Evert. "Minä jumaloitsen sinua." (Pieni paussi, niinkuin edelläkin.) "Minä jumaloitsen sinua!"
Amalia (nousten ylös). Mutta sinäpä nyt äkkiä kiltiksi tulit!
Evert. "Sinun toivosi ovat minulle käskyjä."
Amalia. Sinä olet ihan muuttunut, rakas mieheni.
Evert. "Sieluni ikävöitsee sinua."
Amalia. Niin tekee minunkin sieluni — Evert kulta. (Antaa hänelle kättä.)
(Kuuluu kellon soitto.)