Tällä tavalla onnistui heidän vihdoin päästä don Tadeon neliöiden luo. Samassa hyökkäsivät chileläiset keihäsmiehet sivulta heidän kimppuunsa. Tähän sotaliikkeeseen vastasi kenraali Bustamente nopealla hyökkäyksellä. Aivankuin ihminen, joka on päättänyt puolustaa henkeään viimeiseen asti, hän ratsasti sapeli kädessä rauhallisena ja kylmänä joukkonsa etunenässä. Hän aavisti, että tämä taistelu tulisi olemaan hänen viimeisensä. Cathikara puolestaan innostutti väkeään esimerkillään ja sanoillaan. Kuolemaa halveksien ryntäsivät araukanit raivokkaasti chileläisten kimppuun saadakseen heidät peräytymään. Pian leimusi kiivas taistelu koko linjalla.
"Minkälaisia ihmisiä!" huudahti Valentin, joka taisteli don Tadeon rinnalla. "Kuinka rohkeita ja rajuja he ovat!"
"Niin, eikö totta? Ei, he eivät ole ihmisiä, he ovat paholaisia. Mutta odottakaahan, tämä ei ole vielä mitään — pian saatte nähdä mitä sana 'taistelu' oikeastaan merkitsee."
"He eivät todellakaan pelkää kuolemaa."
"He kuolevat mieluummin kuin antautuvat", sanoi don Tadeo synkästi.
Nyt seurasi peloittava verilöyly. Ampuma-aseet olivat tarpeettomia, pajunetit, sotakirveet, keihäät ja sapelit tekivät nyt tuhoaan. Antinahuel, joka ratsasti etumaisena taistelun tuoksinassa, katsoi ympärilleen. Hänen soturinsa kaatuivat kuin kypsä vilja chileläisten iskuista. Tämä pajunettimetsä täytyi särkeä.
Äkkiä huomasi Suurtoquin avonaisen paikan chileläisten rintamassa. Hän ratsasti heti sitä kohti, ja araukanit seurasivat häntä. Nyt seurasi kamppailu, jota ei voi sanoin kuvata. Taisteltiin mies miestä vastaan, jokainen isku vaati uhrinsa. Se, joka kadotti jalansijansa tässä verisessä, niljakkaassa maassa, oli auttamattomasti hukassa. Taistelijat polkivat hänet jalkoihinsa, ja hän sai tukehtuneena ja murskautuneena päästää viimeisen huokauksensa.
Vähitellen onnistui rohkean araukani-päällikön rikkoa chileläisten rintama, ja kuin kiila tunkeutuivat hänen soturinsa syntyneen aukon kautta don Tadeon joukkojen sydämeen.
Nähdessään, kuinka raivokkaasti tämä viimeinen sotaliike tehtiin, ymmärsivät don Gregorio ja kenraali Fuentes, jotka taistelivat eri puolilla, mitä araukanipäälliköllä oli mielessä. He kiiruhtivat liikkeitään ja yhtyivät vähitellen. Araukanit olivat nyt saarretut joka puolelta.
Antinahuel huomasi kyllä tämän, mutta hän oli päättänyt käyttää voittamaansa etua hyväkseen. Sentähden hän jätti Cathikaran ja don Bustamenten tehtäväksi torjua vihollisten hyökkäys takaapäin. Nämä hyökkäsivät nyt ratsumiehineen don Peraltan ja kenraali Fuenten kimppuun ja koettivat saada heitä peräytymään.