"Olkaa varuillanne! Olkaa varuillanne. Meidät aiotaan saartaa!" huudahti Valentin niin kovaa kuin jaksoi.
Nyt seurasi raivokas käsikähmä. Edestakaisin aaltoili taistelevien joukko. Vihdoinkin pääsivät chileläiset saarroksesta.
"Sepä oli kuuma kahakka", sanoi kreivi Ludvig.
"Mutta Jumalan kiitos, me selviydymme kuitenkin saarroksesta."
"Mutta missä on kenraali?" kysyi Valentin.
"Niin, missä on don Tadeo?" huusi noin kaksikymmentä ääntä yht'aikaa ja kaikki katselivat kauhistuneina ympärilleen.
Ranskalaiset huomasivat heti, mitä oli tapahtunut. Johtaja oli muutamien liittolaisten kera jäänyt keskelle vihollisten joukkoa ja taisteli epätoivoisesti araukaneja vastaan, jotka ympäröivät häntä.
Chileläiset lisäsivät ponnistuksiaan kymmenkertaisesti, mutta he eivät jaksaneet enää tunkeutua niiden rivien läpi, jotka sulkivat heiltä tien päällikkönsä luo. Vinhaa vauhtia hyökkäsivät araukanit arvokkaine saaliineen eteenpäin ja olivat pian läväisseet viimeiset vastustukset. Kuin tuulen ajamina pakenivat he vapauteen, ja nopeammin, kuin ajatella voi, oli tuo viisisataa soturia käsittävä joukko hävinnyt kukkuloiden taa, jotka yhdeltä puolelta ympäröivät Condorkankin kenttää.
Päällikkönsä pako vapautti jäljelle jääneet araukanit velvollisuudesta taistella edelleen. Mutta kuitenkin jatkoivat he vielä hetkisen taistelua ja hajaantuivat aivan liian myöhään pelastuakseen pakenemalla. Chileläiset keihäsmiehet, jotka seurasivat pakenevia, tappoivat heidät kaikki armotta. Ainoastaan se joukko, jonka haltuun donna Rosario oli jätetty, pääsi pakoon.
Chileläiset olivat saaneet loistavan voiton. Niistä kymmenestä tuhannesta araukanista, jotka olivat ottaneet osaa taisteluun, oli kaikkiaan noin kahdeksan tuhatta kaatunut ja noin tuhat joutunut chileläisten vangiksi. Tietysti olivat myöskin valkoihoiset kärsineet suuria vahinkoja — mutta päämäärä oli saavutettu. — Kuten don Tadeo de Leon oli otaksunutkin, oli tämä katastrofi kunniakkaasti tehnyt lopun veljessodasta.