"Kaikki käy hyvin. Veljeni seuratkoot minua."
Viipymättä lähtivät ystävykset vankien luo. Nähdessään nuo neljä miestä, jotka olivat panneet henkensä alttiiksi pelastaakseen heidät, loisti sanomattoman iloinen hymy isän ja tytön kasvoilla, ja don Tadeo sanoi liikutettuna.
"Kiitos, caballerot, me emme toivoneet pelastusta. Teille lähinnä
Jumalaa olen suurimmassa kiitollisuudenvelassa."
"Ah… pyh!" vastasi Valentin katkaisten muutamilla puukoniskuilla vankien siteet. "Luuletteko, että me ilman muuta olisimme jättäneet teidät tiikerin kynsiin?"
"Ja velvollisuutemmehan oli pelastaa teidät ja teidän tyttärenne", jatkoi kreivi Ludvig innokkaasti.
"Mutta hiljaa — kiiruhtakaamme. Olisipa sangen ikävää, jos nuo veijarit heräisivät liian aikaiseen."
Tämä huomautus olikin tarpeen. Don Tadeo ja donna Rosario, jotka eivät pitkästä vankeudesta väsyneinä kyenneet liikkumaan, nostettiin Trangoil Lanecin hevosen selkään, jonka jälkeen tuo pieni kulkue lähti liikkeelle luolaa kohti.
XXVII. HIRMUMYRSKY.
Kun he olivat tulleet puolitiehen, erosivat Curumilla ja Trangoil Lanec äkkiä joukosta ja palasivat araukanien leirille, aivankuin he olisivat unhoittaneet sinne jotain. Ranskalaiset antoivat tämän tapahtua, sillä he tunsivat hyvin toveriensa varovaisuuden, ja koettivat saavuttaa niin nopeasti kuin mahdollista päämääränsä.
Pian saapuivatkin he luolalle. Nyt valmistettiin nopeasti kaksi lehtivuodetta vapautetuille vangeille, ja Valentin kehoitti heitä lepäämään. Isä ja tytär seurasivat kehoitusta ja vaipuivat pian raskaaseen uneen.