Kun puelka-soturit kuulivat poppamiehensä sanat, alkoi heidän päätöksensä horjua. Mutta Curumilla pysyi vaatimuksessaan ja vastasi poppamiehen uhkauksiin käskevällä liikkeellä. Machi ei viivytellyt enää, hän suuntasi vielä kerran vihaisen katseen ranskalaisiin ja työnsi sitten ajatuksen nopeudella sapelin kurkkuunsa. Musta verivirta syöksähti hänen kurkustaan. Onneton sulki heti silmänsä, otti kaksi askelta eteenpäin ja kaatui sitten maahan. Machi oli kuollut.
"Heittäkää petollinen koira korppikotkien eteen", sanoi Curumilla kääntyen inhoten poispäin. Hänen käskynsä täytettiin heti.
Trangoil Lanec syleili vuoroin Valentinia vuoroin Ludvigia, joita hän nimitti pelastajikseen. "Tästälähtien olemme veljeksiä elämässä ja kuolemassa", huudahti hän ihastuneena.
III. KUMMASTUKSIA.
Kului pitkä aika, ennenkuin melu ja levottomuus, jonka poppamiehen kuolema oli saanut aikaan, oli tauonnut ja järjestys palannut jälleen kylään. Ulmenit olivat jo sopineet ja puristaneet veljellisesti toistensa kättä. Ilo olisi ollut rajaton, jollei erästä surullista velvollisuutta olisi pitänyt täyttää. Apo-Ulmen päällikön ruumis oli haudattava. Tähän kului sangen pitkä aika, sillä intiaanit hautaavat aina suurilla juhlallisuuksilla etevät sotilaansa. Myöskin ystävämme ottivat Curumillan pyynnöstä osaa hautajaistoimituksiin ja ateriaan.
Kestitys oli, niinkuin voitiin odottaakin, sangen suurenmoinen. Ruokalajien joukossa oli muun muassa suuri korillinen kovaksi keitettyjä munia, joita araukanit sangen ahnaasti pistelivät poskeensa.
"Mikseivät ystäväni syö?" kysyi Curumilla ranskalaisilta ja osoitti koria.
"Suokaa anteeksi, päällikkö", vastasi Valentin, "minä syön kyllä sangen mielelläni munia, mutta en tällä tavalla valmistettuja."
"Ah, ymmärrän. Veljeni pitävät raakoja munia parempina?"
"Ei, emme pidä kovista emmekä raaoista… vaan tavallisista pehmeiksi keitetyistä munista."