"Veljeni puhuu kuin urhoollinen sotilas. Me katselemme."
"Ei, sitä minä en hyväksy", huudahti Trangoil Lanec. "Tahtooko muukalainen tappaa itsensä?"
"Pilliau olkoon tuomari!" vastasi ranskalainen hymyillen. Sitten asettui hän mahtavaan asentoon, pisti sapelin kärjen suuhunsa ja antoi koko terän kadota ruumiiseensa.
Kauhistuneina katselivat puelka-sotilaat rohkeata muukalaista, joka kääntyi ympäri, että kaikki tulisivat vakuutetuksi asian todellisuudesta, ja veti sitten sapelin hitaasti ruumiistaan. Terä oli yhtä kiiltävä kuin ennenkin, eikä valkonaama ollut haavoittunut. Nyt nousi hirvittävä riemumeteli, joka loppui vasta sitten, kun Valentin oli kädenliikkeellä vaatinut hiljaisuutta.
"Olen nyt todistanut teille, että Trangoil Lanec on syytön, eikö totta. No niin. Machi väittää päinvastaista. Nyt on hänen vuoronsa todistaa, että minä valehtelen. Mitä sanotte siitä, Machi?"
Onneton poppamies tunsi kaiken olevan mennyttä, tuskanhiki helmeili hänen otsallaan ja hänen ruumiinsa vapisi, aivankuin hän olisi ollut vilutautinen. Valentin tunsi sääliä häntä kohtaan ja tahtoi säästää hänen henkensä, mutta se oli jo liian myöhäistä. Curumilla tunkeutui Machin luo, antoi hänelle sapelin ja sanoi: "Isäni tahtoo olla suuri poppamies… hyvä, näyttäköön hän, että Pilliau rakastaa häntä!"
"Muukalainen on petturi", änkytti Machi. "Hän petkuttaa kaikkia teitä."
"Me odotamme", sanoi Ulmen kuivasti.
Machi heitti epätoivoisen silmäyksen ympärilleen. Hän näki uteliaisuuden kuvastuvan kaikkien kasvoilla. Apua ei hän voinut keneltäkään odottaa, ja hän teki siis päätöksensä. Hän tahtoi kuolla heimonsa poppamiehenä.
"Luuletteko, heikot sotilaat, että minä pelkään tätä asetta? Machi ei pelkää mitään. Hän suoriutuu tästäkin. Mutta varokaa itseänne. Pilliau suuttuu teidän käytöksestänne minua kohtaan. Hän on rankaiseva teitä tästä nöyryytyksestä, johon nyt pakoitatte minut!"