Curumilla mietti vielä hetkisen. Ranskalaisen rehellinen, luottamustaherättävä ilme voitti vihdoin. "No niin, veljeni puhukoon", sanoi hän.
"Odottakaahan", keskeytti poppamies. "Mitä tapahtuu, jos minä puolestani todistan, että muukalainen on väärässä?"
"Hän kuolkoon silloin!" vastasi Ulmen kylmästi.
"Siihen suostun kyllä", myönsi Valentin. "Kuulkaa nyt minua, Suuren Jäniksen heimon sotilaat ja päälliköt. Minäkin olen suuri poppamies heimoni keskuudessa ja sanon teille, ettei Trangoil Lanec, vaan Machi itse on murhannut päällikön."
Pelon ja kummastuksen liikkeitä huomattiin ympärillä seisovien keskuudessa. Valentin hengähti hetken ja jatkoi taas: "Niin, Machi on tahrannut kätensä veljensä verellä. Tämän tietää hän itse sangen hyvin ja koettaa nyt panna syyn viattoman miehen niskoille. Tarkastelkaa häntä — hän ei uskalla katsoa suoraan silmiini."
Poppamies värisi todellakin, ja hänen katseensa harhaili levottomana sinne tänne. Hänen kasvoistaan saattoi selvästi lukea syyllisyydentunnon.
"Valkoinen veljeni", sanoi Trangoil Lanec kääntyen Valentinin puoleen, "minkätähden tahdot uhrata itsesi puolestani? Ystäväni luulevat minua syylliseksi, sinä et voi estää heitä tappamasta minua. — Tehkää siis loppu asiasta, uhratkaa minut, mutta säästäkää vaimoni ja lapseni."
"Mitä sanovat veljeni?" kysyi Curumilla läsnäolevilta.
"Muukalaisten suuri poppamies näyttäköön sanansa toteen", kuului yksiääninen vastaus.
"Hyvä", sanoi Valentin, "te tulette olemaan tyytyväisiä minuun." Hän astui satulasta, veti sapelinsa huotrasta ja antoi sen kimallella kaikkien silmissä. "Te näette tämän miekan", selitti hän rauhallisena. "Sen pistän kahvaa myöten suuhuni. Jos Trangoil Lanec on syyllinen, kuolen minä, mutta jos hän on syytön, suojelee suuri henki minua, ja voin jälleen vetää tämän aseen ruumiistani haavoittumatta ollenkaan!"