"Kylliksi!" huudahti Tadeo ja kääntyi taas muitten puoleen. "Viimeisen kerran kysyn teiltä, minkä rangaistuksen ansaitsee veljiensä pettäjä?"
"Kuoleman!" kuului taas yksiääninen vastaus.
"Kas niin, nyt olette kuullut sen, Juanito… Viisi minuuttia suomme teille vielä elonaikaa saadaksenne uskoa sielunne Jumalalle."
Don Tadeo pani kellonsa pöydälle, otti vyöstään pistoolin ja viritti sen. Kuullessaan hanan terävän napsahduksen vavahti vakooja. Hän tuli kuolemankalpeaksi, ja hänen katseensa harhaili apua etsien ympäri huonetta. Oli niin hiljaista, että saattoi kuulla kokoontuneitten sydänten lyönnit.
"Viisi minuuttia on kulunut — te olette tuomittu, Juanito", sanoi don
Tadeo vihdoin ja ojensi pistoolin kavaltajaa kohti.
"Vielä muutamia silmänräpäyksiä, teidän armonne", rukoili vakooja väännellen käsiään. "Oi, te ette voi tappaa minua! Sen nimessä joka on teille rakkain…"
"Te olette tuomittu!" sanoi don Tadeo hitaasti, ja samassa pamahti lyhyt laukaus salissa.
Juanito kaatui heti kuoliaana maahan. Don Tadeo kääntyi rauhallisena liittolaisten puoleen.
"Kas niin, oikeus on täytetty", sanoi hän. "Poistukaamme."
Liittolaiset kumarsivat hänelle arvokkaasti ja menivät ääneti ulos toinen toisensa jälkeen. Viimeiset heistä ottivat vakoojan ruumiin olkapäilleen ja kantoivat sen erästä salaista käytävää myöten kadulle. Sinne jättivät he ruumiin kiinnitettyään ensin sen rintaan tikarilla paperilapun, jossa seisoi seuraavat kauheat sanat: "Mustan Sydämen oikeutta."