"Murha! Murha!" karjui hän kaikin voimin laukaisten vielä kerran pistoolinsa ja kaataen taas yhden intiaaneista lattiaan. Eikö häntä kuultu, vai eikö häntä tahdottu kuulla? Väsyneenä suurista ponnistuksistaan hoiperteli hän kuin juopunut sinne tänne. Hänen korvissaan humisi, kaikki musteni silmissä, ja hän vaipui vihdoin tajuttomana lattialle.
IX. VALMISTUKSIA TAKAA-AJOON.
Ensimmäiset, jotka palasivat taistelun loputtua don Tadeon kartanolle, olivat Trangoil Lanec ja Curumilla. Mitä lähemmäksi taloa he tulivat, sitä luonnottomammalta tuntui heistä kaikki. He ihmettelivät kummallista hiljaisuutta ja omituista epäjärjestystä, joka vallitsi talon ympäristössä. Tuhansista merkeistä, jotka eivät olisi lainkaan herättäneet valkoisen miehen huomiota, he käsittivät, että jotakin oli tapahtunut.
He kiirehtivät askeleitaan ja saapuivat vihdoin päärakennuksen sisäänkäytävälle. Täällä oli selvästi taisteltu. Hevosien kavioiden jälkiä oli maassa ja kirkas verijuova johti lähimmäiseen huoneeseen. Oven edessä makasi Ludvig tyhjät pistoolit käsissään, puoliavoimin huulin, vierellään intiaanin ruumis.
Päälliköt katselivat hetkisen toisiaan. "Kuollutko?" kysyi vihdoin Curumilla, ja jotain liikutuksen tapaista soi tuon pelottoman intiaanin äänessä.
"Kenties!"
Molemmat kumartuivat kaatuneen yli, kohottivat ylös liikkumattoman pään ja paljastivat rinnan. Kaksi ammottavaa haavaa tuli nyt näkyviin. Trangoil Lanec ja Curumilla eivät lausuneet sanaakaan, vaan alkoivat hellästi hoitaa ystäväänsä. Kauan he saivat ponnistella, mutta vihdoin huokasi nuori mies raskaasti, heikko punastus levisi hänen kasvoilleen ja hän avasi silmiänsä useita kertoja.
Kun Curumilla oli pessyt haavat, levitti hän niille paksun kerroksen pureksittuja pomeranssinlehtiä. Ludvig koetti nyt nousta ylös, hänen huulensa liikkuivat, ja niin heikolla äänellä, että intiaanit vaivoin kuulivat sen, hän lausui yhden ainoan sanan: "Rosario". Sitten hän vaipui jälleen lattialle.
"Niin, missä on valkea neito?" huudahtivat molemmat ulmenit yhtäaikaa. He nousivat heti ylös ja alkoivat etsiä häntä. Mutta heidän etsiskelynsä oli turha. He löysivät vaan muutamia tapettuja ja skalppeerattuja palvelijoita. Nyt selvisi kaikki heille. Tyttö oli ryöstetty, ja ryövärit olivat taloon tunkeutuessaan tappaneet sen kaikki palvelijat. Nyt alkoivat intiaanit kansalleen ominaisella vaistolla tarkastella maassa olevia merkkejä, jotka voisivat johtaa heidät ryövärien jäljille. Etsiskelyihin kului noin tunti. Sitten palasivat päälliköt jälleen haavoittuneen luo, asettuivat toisiansa vastapäätä ja aloittivat neuvottelunsa.
"Veljeni on viisas päällikkö", sanoi Trangoil Lanec. "Sanokoon hän, mitä hän on nähnyt."