Valentin sulki intiaanin syliinsä ja puristi häntä mielipuolen ilolla rintaansa vasten. "Jumala palkitkoon teitä, päällikkö, te lahjoitatte minulle jälleen elämän", sanoi hän liikutettuna. "Voi, Rosario raukka!"
Sillaikaa oli don Tadeo vähitellen toipunut. Surullinen tieto oli hänelle niin odottamaton, että hän oli kadottanut tajuntansa. Nyt koetti hän salata tunteitansa ja onnistuikin siinä niin hyvin, ettei kukaan voinut nähdä liikutuksen kuvastuvan hänen piirteistään.
"Don Louis ei ole siis kuollut", sanoi hän osaaottavaisesti. "No niin, se on enemmän kuin mitä uskalsimme toivoa. Nuori mies piti sanansa, hän puolusti tytärtäni henkensä uhalla. Jospa hänen ei olisi tarvinnut niin kalliisti maksaa velvollisuudentuntoansa."
Kädet ristissä rinnalla käveli hän edes takaisin huoneessa. Kaikki ymmärsivät, mitä tämän miehen sisimmässä liikkui.
"Isäni on vahva", sanoi Trangoil Lanec. Hänen kasvoillaan kuvastui kunnioitusta, jota hän aina tunsi Mustan Sydämen johtajaa kohtaan. "Älköön hän vaipuko epätoivoon. Valkoinen neito on turvassa. Curumilla seuraa häntä."
"Puhutteko totta, päällikkö? Seuraako Curumilla todellakin häntä?" sanoi don Tadeo henkäisten syvään ja katsoen terävästi intiaaniin. "Uskallan siis toivoa…?"
"Trangoil Lanec on ulmen", vastasi tämä ylpeästi. "Hän ei valehtele koskaan, hän ei ole kaksikielinen. Curumilla seuraa ryövärejä. Isäni on taas pian näkevä pienen lintunsa, joka laulaa hänelle kauniita laulujaan!"
"Kiitän teitä, päällikkö", sanoi Tadeo lämpimästi.
"Mitä aiotte nyt tehdä?" kysyi don Gregorio Peralta. "Otatteko osaa takaa-ajoon?"
"Jospa voisin?" sanoi tämä sydäntäsärkevällä äänellä. "Vastatkaa minulle, don Gregorio. Enkö minä ole vastuunalainen kansastani, joka asettaa kaikki toivonsa minuun? Saanko nyt katkaista ne yhdyssiteet, jotka liittävät minut kansaani, nyt, kun kaikki riippuu toimekkuudestani ja väsymättömästä työstäni. Niin hartaasti kuin haluaisinkin, en voi kuitenkaan rientää Rosarioni avuksi!"