Intiaani poistui, ja Antinahuel otti soihdun seinästä, aukaisi oven ja meni huoneeseen, jossa donna Rosario oli.
Korppikotka ja kyyhkynen seisoivat nyt vastatusten. Kuolemanhiljaisuus vallitsi huoneessa. Ainoastaan tuuli vinkui synkästi oven raossa. Soihtu lepatti ja heitti levotonta valoaan huoneen yli.
"Tunteeko tyttäreni minut?" kysyi Antinahuel.
"En", sanoi Rosario, joka oli vetäytynyt huoneen perälle pelätyn päällikön astuessa sisään.
"Olen Antinahuel, araukanien päällikkö!" selitti intiaani ylpeästi.
"No niin, minä kysyn teiltä Antinahuel", sanoi nuori tyttö, "mitä olen tehnyt teille, koska vainoatte minua?"
Päällikön kasvoille levisi omituinen hymy. "Valkoinen neito kysyy, mitä hän on tehnyt. Hän on valkoihoisten Suuren Kotkan tytär."
Omituinen ääni, millä nämä sanat lausuttiin, täytti donna Rosarion pelolla ja kummastuksella. Hän näki valheellisen ja petollisen hehkun loistavan tämän miehen katseesta, joka oli vaativaisesti suunnattu häneen.
"En ymmärrä teitä, päällikkö", sanoi hän kauhuissaan.
"Kuule", sanoi tämä merkitsevästi ja astui muutamia askeleita lähemmäksi häntä. "Antinahuel tahtoo olla avosydäminen ja kertoa tyttärelleen pienen kertomuksen! — Kun muukalaiset olivat valloittaneet Chilen ja tehneet sen asukkaat orjikseen, aikoivat he myös kukistaa Aukàn suuren kansan. Suuressa taistelussa, jota kesti auringon noususta laskuun asti, voitti kuitenkin kuuluisa Toquin Cadequal valkonaamat. Muutamat muukalaisista pakenivat suurille präärioille, mutta joutuivat siellä intiaanien käsiin. Niiden joukossa oli myös eräs mahtava päällikkö nimeltään don Estevan de Leon. Toquin Cadequal olisi voinut kiduttaa ja tappaa hänet, kuten hänen kansansa tavat vaativat, mutta hän ei tehnyt sitä, vaan vei hänet kyläänsä ja antoi vartioida häntä kuin vankia. Mutta valkoinen päällikkö oli viekas; hän pakeni. Sota alkoi uudestaan, ja tällä kerralla ei onni suosinut Aukàn suurta päällikköä. Eräänä päivänä löi vihollinen perinpohjin hänen armeijansa ja hän itse joutui valkonaamojen käsiin. Espanjalainen päällikkö tunsi hänet samaksi mieheksi, joka muutamia kuukausia sitten oli lahjoittanut hänelle hengen. Hän antoi kuitenkin puhkaista Cadequalin silmät ja lähetti hänet sitten heimonsa luo. Mutta Toquin ei ollut myöskään toimeton. Hän kokosi kaikki heimonsa miehet, kertoi heille, mitä oli tapahtunut, vannotti heitä kostamaan hänen puolestaan ja kuoli sitten vapaaehtoisesti nälkään, ettei hänen olisi tarvinnut kärsiä häpeää. Siitä hetkestä lähtien ovat Cadequalin ja valkoisen päällikön jälkeläiset olleet verivihollisia keskenään. Kolmesataa vuotta sitten käytiin tätä sotaa samalla kiihkolla ja katkeruudella kuin nytkin — kosto on siirtynyt perintönä isältä pojalle. Antinahuel on Mustan Shakaalin poika, ja tämä pyysi kuolinvuoteellaan häntä kukistamaan Leonien kirotun heimon! Antinahuel on luvannut sen, mutta…" Kertova vaikeni äkkiä ja tuijotti miettiväisenä leimuavaan soihtuun.