"Mutta tämähän on peloittava ansa!" kirkui hän kerran toisensa jälkeen.
"Ansako!" sanoi toinen nauraen. "Meidän täytyy taistella kunnollisesti, muuten takerrumme siihen. Te saatte tilaisuuden näyttää sankariuttanne, ystävä Ramirez!"
"Caramba, minä en tahdo pistää päätäni tähän ketunpyydykseen!" ulvoi don Ramirez. "En ole sotilas, enkä ole siis innostunut tällaisiin asioihin."
"Silloinhan otatte asian paljon totisemmalta kannalta, ja siitä tulee olemaan kaksinkertaisesti hyötyä meille."
Senaattori ei vastannut, sydän kohosi kurkkuun, ja hän luuli jo pyörtyvänsä. Äänekäs sotahuuto useista sadoista kurkuista sai hänet jälleen tuntoihinsa. Hälinä ja melu, joka tunkeutui äkkiä laaksoista ja kukkuloilta, sai vuoret jyrisemään. Hyökkäys seurasi sitä. Osa piiloutuneista intiaaneista syöksyi chileläisiä vastaan, toinen hyökkäsi heidän selkäänsä. Molemmilta puolilta putosi kivilohkareita heidän päällensä.
Äkkinäinen kuulasade, joka kohdistui Mustan Hirven sotureihin ja sille paikalle, jota nämä pitivät hallussaan, sai hänet peräytymään. Aivankuin kummitukset astuivat vale-intiaanit alas kukkuloilta päästäen sotahuudon: "Chile! Chile!" joka hämmästytti suuresti araukaneja.
"Meitä on petetty", ärjyi Antinahuel. "Tappakaa! Tappakaa!"
Rotkolla ja vuoren molemmilla puolilla alkoi peloittava taistelu. Paikka oli täynnä sotureita, jotka tunkeutuivat eteenpäin, vetäytyivät taaksepäin, ja tunkeutuivat taas eteenpäin. Raivoten ja tuskasta huutaen syöksivät villit toisiansa alas. Ryskien putoili kukkuloilta taistelevia ja murskaantuneita ystäviä ja vihollisia syvyyksiin. Kuin aallot myrskyssä liikkui taistelevien joukko eteen- ja takaisinpäin. Taistelu oli jo täydessä käynnissä. Antinahuel, joka seisoi molempien taistelevien joukkojen välissä, juoksenteli sinne tänne kuin tiikeri, löi kaikki esteet maahan ja johdatti samalla miehensä uuteen hyökkäykseen. Siitä huolimatta näkyi hän joutuvan tappiolle ja koetti turhaan rikkoa vihollismuuria, joka ympäröi häntä.
Toquin kuohui vihasta ja raivosta. Hän neuvotteli hetkisen itsekseen, ilmoitti muutamalla merkillä Mustalle Hirvelle suunnitelmistaan ja syöksyi sitten raskasta sotakirvestään heiluttaen keskelle vihollisjoukkoa. Musta Hirvi seurasi hänen esimerkkiään ja raivosta puolihullujen araukanien onnistui todellakin murtaa ketju, joka ympäröi heitä. Luultavasti halkaisivat he myöskin Joanin ratsujoukon rintaman, joka oli jäänyt hiukan taaemmaksi kuin toinen joukko tehdäkseen intiaanien puuhat tyhjiksi, mutta tästä seurasi taas uusi verilöyly, joka tuskin muutti tilannetta. Tätä tilaisuutta käytti hyväkseen don Bustamente, joka tähän asti oli pysynyt kokonaan välinpitämättömänä. Salaman nopeudella tempasi hän sapelin erään miehen kädestä, löi muutamia lähinnä seisovia sotilaita kuoliaaksi, kannusti hevosensa nopeaan neliin ja oli pian kaukana taistelupaikalta.
Chileläisten ponnistukset koettaa vangita pakolainen olivat aivan turhat. Tunkeutuen araukani-sotilaiden joukkoon otti hän osaa yleiseen pakoon. Antinahuelin käskystä olivat intiaanit jakautuneet molemmille puolille paikkaa ja kiipesivät nyt kallioille kuulasateen seuraamana. Vaikka he kärsivätkin tässä suuria vahinkoja, onnistuivat he kuitenkin suunnitelmissaan ja olivat jo kymmenen minuutin kuluttua kadonneet vihollistensa näkyvistä.