"Mutta kuinka voimme ilmoittaa Curumillalle tulostamme?" kysyi Valentin heidän astuessaan ylöspäin.
"Se on jo tapahtunut. Curumilla on nähnyt merkkini ja odottaa meitä."
"Intiaanit ajattelevat aina kaikkea!" mutisi ranskalainen itsekseen ja vihelsi hiljaa koiraansa. "Tule Cesar, tule, kiltti koirani! Kävisi onnettomasti, jos näiden miesten yritys ei onnistuisi!"
Varovaisesti käveli hän Trangoil Lanecin jäljestä, joka puolestaan seurasi Joania. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua olivat uskaliaat kulkijat kalliolinnoituksen juurella ja heidän toverinsa ottivat heidät vastaan sydämmellisesti.
XVIII. VERELLÄ MERKITTY EHDOTUS.
Osottautui kuitenkin, ett'eivät Curumillan varovaisuustoimenpiteet yhtä vähän kuin Trangoil Lanecin ja Valentinin läsnäolo olleet tarpeellisia — sillä piiritetyt saivat pian apua.
Lukija muistaa kai, että don Peralta oli päättänyt lähteä Valdiviaan. Hän ei kuitenkaan unohtanut Corcovadossa olevia ystäviään. Lähetettyään puolet sotilaistaan kapteeni Urmezin johdolla kaupunkiin, jäi hän itse del Rio See rotkolle pitääkseen silmällä Toquinin toimia. Päättäväisesti marssi hän sentähden kukkuloille voidakseen hätätilassa toimia.
Metsäpalo oli tuottanut paljon levottomuutta intiaaneille. Tämän johdosta täytyi heidän leiriytyä kauemmaksi vuorelle. Tämä ei sopinut heidän suunnitelmiinsa. Leiriltä huomasivat he chileläiset, jotka tulivat yhä lähemmäksi. Tämä antoi heidän raivolleen uutta virikettä, ja he olisivat varmaankin ryhtyneet uudestaan taisteluun vihollisiansa vastaan, jollei Antinahuel olisi vastustanut tätä suunnitelmaa. Viisas päällikkö huomasi, että hän kärsimänsä tappion jälkeen vetäisi lyhyemmän korren ja mietiskeli sentähden itsekseen, jäisikö hän asemiinsa, vai antaisiko ratkaisun tapahtua. Asianhaarat puhuivat edellisen puolesta.
Ensin aikoi hän neuvotella piiritettyjen kanssa. Nopeasti ilmoitti hän heille aikomuksensa, he lähettivät valtuutetun — kreivi Ludvigin — intiaanien leirille. Nuori ranskalainen oli nyt levännyt ja hyppeli kuin vuohi kiveltä kivelle, kunnes hän vihdoinkin seisoi niiden miehien edessä, joiden kanssa hänen täytyi neuvotella. Vaikka he tervehtivätkin Ludvigia sangen kohteliaasti, tunsi tämä itsensä turvattomaksi seistessään pelätyn päällikön edessä.
Niin pian kun kaikki olivat istuutuneet, suuntasi Antinahuel terävän ja viekkaan katseensa kreiviin ja sanoi: "Minä tunnen veljeni… eikö hän ole yksi Suuren Kotkan ystävistä?"