"Se on tapahtuva", sanoi Ludvig uhkaavasti hymyillen. "Seuratkaa minua." Hän meni vuorenseinämän juurelle ja huusi kalliolle: "Heittäkää alas lasso!"
Heti heitettiin rintavarustukselta pitkä nahkahihna, jonka toinen pää ulottui alhaalle asti. Kirjoitettuaan muutamia sanoja paperilapulle hän kääri sen kiven ympärille ja kiinnitti sen lassoon. Lasso vedettiin jälleen ylös.
"Pian saatte kuulla", sanoi ranskalainen. Liikkuva linnoituslaite kallion huipulla aukeni ja rintavarustukselle ilmestyi Valentin kivääriinsä nojaten. Kuuluvalla äänellä huusi hän: "Teidän ei olisi tarvinnut vaivautua keskustelemaan meidän kanssamme niin häpeällisestä ehdoituksesta, señor Bustamente, eikä teidänkään, herrat villit. Seuralaisieni nimessä selitän täten, että teette viisaimmin, jos lähdette tiehenne, sillä ennenkuin luovutamme toverimme, annamme hakata itsemme kappaleiksi!"
"No enkö ole oikeassa?" kysyi Ludvig seuralaisiltaan.
Nämä poistuivat raivoisina — voimakas kirous pääsi Antinahuelin huulilta. Myöskin ranskalainen palasi ystäviensä luo, jotka päästivät helpoituksen huokauksen nähdessään hänet taas edessään.
Epäonnistuneen koetuksen tuloksena oli uusi neuvottelu Toquinin ja Bustamenten kesken. Päälliköt silmäilivät toisiaan vahingoniloisin katsein — toinen näkyi iloitsevan toisen tappiosta.
Bustamenten ehdotuksesta sovittiin vihdoin, että Antinahuel lopettaisi piirityksen — "sillä mikä on lykätty, ei ole silti hylätty", sanoi don Bustamente. "Ettekö huomaa, että voimme tällä tavalla pettää vihollisiamme. Jos te annatte näiden harvojen henkilöiden paeta, niin näyttää se siltä, kuin te tunnustaisitte tappionne ja vetäytyisitte väsyneenä takaisin. Seurauksena siitä tulisi olemaan se, että vastustajanne luulisivat saavansa olla rauhassa teiltä, ja heidän varovaisuutensa laimentuisi, ja jos te sitten käyttäisitte tilaisuutta hyväksenne, niin voisitte lyödä heidät yhdellä iskulla."
"Mutta minkätähden kiinnittää veljeni niin suurta huomiota asiaan, josta ei ole hänelle mitään hyötyä?" kysyi päällikkö väijyvin katsein.
"Caramba. Eikö meillä ole sama päämäärä, ja eikö toisen menestyksestä riipu toisen hyöty. Jollette auta minua, tulee tämä don Tadeo yhä mahtavammaksi ja vihdoin liian mahtavaksi teillekin, korkea päällikkö. Auttakaa minua saavuttamaan jälleen entisen mahtiasemani, niin minä annan teille lukuunottamatta Valdivian maakuntaa myös Concepcion maakunnan sekä Talkan kaupungin — se on, ja'an Chilen kahtia ja annan teille toisen puolen."
Kuullessaan tämän loistavan ehdotuksen paloivat intiaanin silmät, vaikkei hän muulla tavoin ilmaissut sisäistä liikutustaan. "Veljeni on jalomielinen", sanoi hän, "hän lahjoittaa, mitä hän ei omista."