— Olemme punanahkojen vankeina… Rohkeutta!… Äidillenne ei ole tapahtunut mitään onnettomuutta.
"Jumalan kiitos!…" huudahti Uskollinen Sydän liikutettuna suudellen paperia, jonka painoi rintaansa vasten. "Äitini elää!… Ah! Minä kyllä tapaan hänet"…
"Totisesti!…" lisäsi Ilomieli varmasti.
Täydellinen muutos oli kuin taikavoimasta tapahtunut erämiehen mielentilassa. Hän oli ojentautunut jälleen suoraksi, ja hänen kasvonsa säteilivät.
"Aloittakaamme tutkimuksemme", sanoi hän. "Kenties joku onnettomista kyläläisistä on päässyt hengissä. Häneltä saamme tietää, mitä on tapahtunut."
"Aivan niin!" vastasi Ilomieli reippaasti. "Etsikäämme!"
Koirat kaapivat vimmatusti linnoituksen raunioita.
"Alkakaamme sieltä", sanoi Uskollinen Sydän.
Molemmat ryhtyivät korjaamaan muraa pois niin innostuneesti, etteivät he sitä itsekään käsittäneet.
Parinkymmenen minuutin kuluttua he keksivät jonkunlaisen laskuoven.