Alhaalta kuului heikkoja ja epäselviä ääniä.
"He ovat siellä"! sanoi Ilomieli.
"Suokoon Jumala, että olisimme saapuneet ajoissa heidät pelastamaan!"
Vasta jokseenkin pitkän ajan kuluttua heidän onnistui tavattomin ponnistuksin nostaa ovi.
Silloin heille tarjoutui kauhistava näky.
Pahalta löyhkäävässä kellarissa makasi parikymmentä henkeä sekaisin toistensa päälle kasattuina.
Erämiehet eivät voineet pidättää kauhuaan, vaan vetäytyivät väkisinkin taaksepäin.
Mutta he palasivat heti kellarin suulle pelastaakseen, mikäli se ei vielä olisi liian myöhäistä, jonkun näistä onnettomista uhreista.
Vain yksi ainoa osoitti elonmerkkejä. Muut olivat kuolleet.
He kantoivat hänet ulos maanalaisesta kellarista, laskivat lepäämään kuivista lehdistä valmistetulle vuoteelle ja osoittivat hänelle huolenpitoa, jota hänen tilansa vaati.