"Hyvä, tyttöseni", vastasi kenraali iloisena, "tunnen itseni onnelliseksi kuullessani sinun puhuvan tuolla tavalla."
"Sitä parempi, jos se teitä miellyttää, eno."
"Elämä, jota nykyään vietämme", jatkoi kenraali seuraten mielessään liikkuvaa ajatusta, "ei siis lainkaan väsytä sinua."
"Ei vähääkään. Päinvastoin pidän sitä varsin hauskana", vastasi tyttö hymyillen, "ja ennen kaikkea niin vaihtelevana."
"Niin", lausui kenraali yhtyen sisarentyttärensä iloisuuteen. "Mutta", lisäsi hän tullen jälleen totiseksi, "minusta tuntuu, että liiaksi unohdamme auttajamme."
"He ovat jo lähteneet", vastasi doña Luz.
"Ovatko he lähteneet?" kysäisi kenraali hätkähtäen.
"Ovat. Jo tunti sitten."
"Miten sen tiedät, tyttöseni?"
"Siitä yksinkertaisesta syystä, eno, että he sanoivat minulle hyvästi, ennenkuin lähtivät."