"Keino on se?"
"Että otatte minut mukaanne retkillenne joka aamu."
"Oh, oh!" lausui kenraali, ja hänen kulmakarvansa menivät ryppyihin.
"Mitä minulta pyydätkään, rakas lapsi!"
"Mutta sehän on varsin selvä asia, eno, niin ainakin minusta tuntuu."
Kenraali ei vastannut, vaan vaipui ajatuksiin. Nuori tyttö seurasi tuskastuneena merkkejä, joita mietteet jättivät hänen kasvoilleen.
Hetken kuluttua kenraali kohotti päätään.
"Itse asiassa", mutisi hän, "se olisikin ehkä parasta." Ja luoden nuoreen tyttöön läpitunkevan katseen hän jatkoi: "Sinusta olisi siis hauskaa tulla mukaan retkilleni?"
"Kyllä, eno", vastasi tyttö.
"No niin, valmistaudu siis, rakas lapsi. Tästä lähtien saat seurata minua retkilläni."
Nuori tyttö nousi pöydästä yhdellä hyppäyksellä, syleili kiihkeästi enoaan ja antoi määräyksen satuloida hevosensa.