Kun he olivat päässeet jonkun matkan päähän, pysähtyi erämies. Kuunneltuaan tarkasti ja silmäiltyään joka puolelle ympärilleen hän kääntyi nuoren tytön puoleen ja laskien kevyesti kätensä hänen käsivarrelleen sanoi:
"Kuulkaa!"
Doña Luz pysähtyi levottomana ja vavisten.
Erämies huomasi hänen mielentilansa.
"Älkää pelätkö", jatkoi hän, "minä olen kunniallinen mies, ja te olette yhtä varmassa turvassa, vaikka olettekin yksin täällä erämaassa kanssani, kuin jos olisitte Meksikon tuomiokirkossa pääalttarin juurella."
Nuori tyttö katsahti salavihkaa erämieheen. Omituisesta puvusta huolimatta oli hänen kasvoillaan sellainen vilpittömyyden leima, ja hänen silmänsä olivat niin lempeät ja kirkkaat, kun hän katsahti tyttöön, että tämä tunsi jälleen rauhoittuvansa.
"Puhukaa", sanoi hän.
"Kuulutte, sillä nyt tunnen teidät, siihen ulkomaalaisjoukkueeseen, joka jo muutaman päivän on tutkinut preirietä joka suunnalla, eikö niin?"
"Kyllä."
"Joukossanne on kummallinen mies, jolla on vihreät silmälasit ja vaalea tekotukka ja joka huvittelee, en tiedä mistä syystä keräämällä kasveja ja kiviä sensijaan, että koettaisi kunnon metsästäjän lailla pyydystää majavia tai kaataa kuusipeuroja."