Maailmassa ei tosiaankaan ole vaarallisempaa, rasittavampaa ja vähemmän tuottavaa ammattia kuin erämiehen. Nuo ihmisparat saavat usein havaita joko intiaanien tai muiden metsästäjien ryöstäneen heidän vaivalla hankkimansa saaliin, heiltä nyljetään päänahka tai heidät teurastetaan, eikä kukaan koskaan ota selvää, mihin he ovat joutuneet.
"Istuutukaa, señorita, ja te myöskin hyvät herrat", sanoi Musta Hirvi kohteliaasti. "Niin vähäpätöinen kuin kotini onkin, on se kuitenkin siksi suuri, että siinä on tilaa teille kaikille."
Matkailijat vastaanottivat kiitollisina pyynnön. He laskeutuivat maahan, ja pian he olivat pitkällään kuivista lehdistä valmistetuilla vuoteilla, joita peittivät karhun-, hirven- ja bisoninnahat.
Aterian, oikean metsästäjien aterian, aikana juotiin palan paineeksi muutamia kupillisia mainiota mezcal-viiniä, jota kenraali aina kuljetti mukanaan retkillään ja jota erämiehet arvostelivat hyväksi, kuten se ansaitsikin.
Sillä aikaa kun doña Luz, opas ja lancerot nauttivat päivällisunta antaakseen auringonsäteiden synnyttämän lämmön vähän haihtua, pyysi kenraali Mustaa Hirveä kanssaan kävelemään ja poistui hänen seurassaan majasta.
Heti kun he olivat päässeet jonkun matkan päähän, istuutui kenraali erään ebenpuun juurelle pyytäen seuralaistansa tekemään samoin, minkä tämä tekikin.
Hetken aikaa vaiti oltuaan kenraali alkoi puhua:
"Ystäväni", sanoi hän, "sallikaa minun ensin kiittää teitä suuresta vieraanvaraisuudestanne. Täytettyäni tämän velvollisuuteni haluaisin tehdä teille eräitä kysymyksiä."
"Caballero!" vastasi erämies vältellen. "Olette kai kuullut, mitä punanahat sanovat. 'Vedä joka sanan välissä haiku piipustasi harkitaksesi visusti sanojasi.'"
"Puhutte minulle kuin varovainen mies ainakin, mutta olkaa levollinen. Minulla ei ole vähäisintäkään aikomusta kysellä teiltä sellaista, mikä kuuluu ammattisalaisuuksiinne, tai mitään muutakaan, joka koskisi henkilökohtaisesti teitä itseänne."