Syntyi hetken hiljaisuus. Vanhus luuli keskustelun loppuneen ja aikoi poistua. Viittauksella päällikkö käski hänen jäädä paikoilleen. —
Hetken kuluttua intiaani kallisti piippuaan tyhjentääkseen siitä tuhan, pisti sen letkun vyölleen ja luoden espanjalaiseen omituisen, salavihkaisen katseen sanoi:
"Veljeni on onnellinen, sillä vaikka hänen hartioillaan on jo monta talvea, ei hän kuitenkaan kulje yksinään elämän tietä."
"Mitä päällikkö tarkoittaa?" kysyi vanhus. "En ymmärrä."
"Veljelläni on perhe", jatkoi comanchi.
"Ah! Veljeni erehtyy. Olen yksin tässä maailmassa."
"Mitä veljeni nyt sanoo? Eikö hänellä ole mukanaan vaimo?"
Surumielinen hymy nousi vanhuksen kalpeille huulille.
"Ei", sanoi hän tovin kuluttua, "minulla ei ole vaimoa."
"Mitä sukua veljelle on tuo nainen?" kysyi päällikkö teeskennellen hämmästystä ja osoittaen espanjalaista naista, joka synkkänä ja vaiteliaana seisoi vanhuksen vieressä.