"Tämä nainen on emäntäni."
"Ohoo! Onko veljeni kenties orja?" kysyi comanchi ilkeästi hymyillen.
"Ei", vastasi vanhus ylpeästi, "en ole tämän naisen orja, olen vain hänen uskollinen palvelijansa."
"Ohoo!" huudahti päällikkö puistellen päätään ja vastauksen johdosta vaipuen syviin mietteisiin.
Mutta intiaani ei voinut ymmärtää espanjalaisen sanoja. Eroitus oli liian hieno, jotta hän olisi sitä voinut käsittää. Kahden tai kolmen minuutin perästä hän ravisti päätään ja luopui yrittämästä etsiä ratkaisua tähän hänelle käsittämättömään ongelmaan.
"Hyvä", sanoi hän antaen katseensa ivallisesti tulla puoleksi sulkeutuneiden silmäluomien välitse, "nainen saa mennä veljen mukana."
"Siten olen koko ajan käsittänyt", vastasi espanjalainen.
Iäkäs nainen, joka oli tähän asti ollut vaiti, arveli ajan tulleen yhtyä keskusteluun.
"Kiitän päällikköä", lausui hän, "mutta koska hän on kyllin ystävällinen asettuakseen käytettäväksemme, niin salliiko hän, että häneltä pyydetään suosionosoitusta?"
"Puhukoon äitini, korvani ovat auki."