XX
Kidutus
Heti kun päänahkatanssi oli loppunut, marssivat heimokunnan parhaat soturit rivissä paalun eteen aseet käsissään, naisten, varsinkin vanhempien, syöksyessä vankipoloisen kimppuun herjaten ja survoen häntä, kiskoen hiuksista ja lyöden häntä, mutta pienimmälläkään liikkeellä tämä ei tehnyt vastarintaa, vielä vähemmin hän koetti vapautua rääkkäyksestä.
Tuo onneton nainen toivoi vain yhtä, nimittäin kidutuksen alkamista.
Hän oli kuumeisen kärsimättömänä seurannut päänahkatanssin odottamattomia vaiheita, kovin peläten näkevänsä rakkaan poikansa ilmestyvän ja asettuvan hänen ja pyövelien väliin.
Muinaisajan marttyyrien lailla hän valitti itsekseen, että intiaanit hukkasivat kallista aikaa hyödyttömiin juhlallisuuksiinsa. Jos hänellä olisi riittänyt voimia, olisi hän heitä siitä nuhdellut ja pilkannut heidän hitautensa ja sen epäröimisen tähden, jota he näyttivät osoittavan häntä uhratessaan.
Totuus oli se, että comancheja väkisinkin arvelutti, vaikka toimitus näyttikin oikealta, kiduttaa turvatonta naista, joka oli jo iäkäs eikä koskaan ollut heille tehnyt mitään pahaa, ei välittömästi eikä välillisesti.
Itse Kotkanpääkin tunsi vihastaan huolimatta kuin jotakin salaista tunnonvaivaa rikoksesta, jota oli tekemässä. Siksi hän ei kiirehtinyt lopullisten valmistusten suoritusta, vaan toimitti niitä laimeasti. Häntä kalvoi inho, jota hän ei kyennyt karkoittamaan.
Rohkeille miehille, jotka ovat tottuneet mitä suurimpiin vaaroihin, on kunniatonta kiduttaa sellaista heikkoa olentoa kuin naista, jolla ei ole muuta puolustuskeinoa kuin kyynelensä. Jos olisi ollut kysymyksessä mies, olisi päätös kiinnittää hänet kidutuspaaluun ollut heimokunnassa yksimielinen.
Intiaanivangit pitävät kidutusta tavallisesti pilkkanaan ja solvaavat pyöveleitään. Kuolinlauluissaan he soimaavat voittajiaan, näiden pelkurimaisuutta ja taitamattomuutta uhrejaan kiduttaessaan. He luettelevat omia yleviä tekojaan ja laskevat vihollisiaan, joilta ovat nylkeneet päänahan, ennenkuin itse ovat sortuneet. Purevilla sanoillaan ja halveksivalla käyttäytymisellään he kiihoittavat raivoon pyövelinsä, yllyttävät näiden vihaa ja siten osaksi oikeuttavat näiden julmuuden.