"Äitini on rohkea", sanoi hän; "moni soturini ei olisi voinut kestää tällaisia kärsimyksiä yhtä rohkeasti."
Laimea hymy väreili naisparan sinipunervilla huulilla.
"Minulla on poika", vastasi hän luoden puhuttelijaansa sanomattoman lempeän katseen. "Hänen puolestaan minä kärsin."
"Soturi on onnellinen, kun hänellä on tuollainen äiti."
"Miksi kuolemaani lykätään? Sellainen menettely on julmaa. Soturit eivät saa kiduttaa naista."
"Äitini on oikeassa, hänen kidutuksensa onkin jo lopussa."
"Saanko siis vihdoinkin kuolla?" kysyi hän helpotuksesta huohaten.
"Saat, roviota jo valmistellaan."
Naisparka tunsi väkisinkin kauhun väristyksen kulkevan koko ruumiinsa lävitse kuullessaan tämän hirveän ilmoituksen.
"Poltetaanko minut?" huudahti hän epätoivoissaan. "Miksi minut poltetaan?"