"Sellainen on tapa."
Uhri painoi päänsä käsiinsä, mutta pian hän taas oikaisihe ja luoden taivaaseen innoittuneen katseen kuiskasi kärsivällisesti:
"Jumalani, tapahtukoon Sinun tahtosi!"
"Tunteeko äitini olevansa kylliksi tointunut, jotta hänet voidaan kiinnittää paaluun?" kysyi päällikkö sääliväisesti.
"Kyllä", vastasi nainen päättäväisesti nousten seisaalleen.
Kotkanpää ei voinut pidättää ihailua osoittavaa liikettä. Intiaanit pitivät rohkeutta päähyveenä.
"Tule", sanoi hän.
Vanki seurasi häntä varmoin askelin. Koko voima oli hänelle palautunut; vihdoinkin hän saisi kuolla!
Päällikkö vei hänet veriselle paalulle, johon hänet toistamiseen sidottiin. Hänen eteensä pinottiin kasoittain tuoreita risuja ja Kotkanpään viittauksesta ne sytytettiin.
Tuli ei ensin ottanut syttyäkseen, ja siitä nousi sakea sauhu. Vihdoin leimahti lieska, laajeni vähitellen ja muutamissa hetkissä kasvoi valtavaksi.