Katsahdettuaan hämmästyneenä isäntäänsä mayoral kiirehti panemaan toimeen saamansa käskyn.
— Mitä tämä kaikki tarkoittaa? — kysyi hän itseltään.
Kellon soidessa maatilan kaikki väki riensi paikalle tietämättä, mistä tämä tavallisuudesta poikkeava kokoonkutsuminen johtui.
Pian he kaikki olivat kokoontuneet suureen saliin, jota käytettiin ruokailuhuoneena. Mitä täydellisin hiljaisuus vallitsi heidän keskuudessaan. Salainen pelko ahdisti heidän sydäntään. He aavistivat, että jotakin kauheata oli tulossa.
Muutaman minuutin odotuksen jälkeen doña Jesusita astui huoneeseen lastensa, paitsi Rafaelin, ympäröimänä ja asettui korokkeelle, joka oli laitettu huoneen toiseen päähän.
Hänen kasvonsa olivat kalpeat, hänen punertavat silmänsä osoittivat, että hän oli itkenyt.
Sitten tuli don Ramón.
Hänellä oli yllään musta samettipuku, jossa ei ollut koristuksia. Raskaat kultavitjat riippuivat hänen rinnallaan, päässä oli leveäreunainen, kotkansulalla koristettu musta huopahattu, ja pitkä, kiiltäväksi hangattu miekka riippui hänen vasemmalla kupeellaan.
Hänen otsansa oli rypyssä, ja kulmakarvat olivat koholla mustien silmien yllä, jotka näyttivät sinkoavan salamoita.
Läsnäolevat värisivät pelosta. Don Ramón Garillas oli pukeutunut tuomarinpukuunsa.