"Soturit, kiitän Elämän Herraa siitä, että hän rakastaa meitä, meitä punanahkoja, ja siitä, että hän vihdoinkin tänään lähettää luoksemme nämä kaksi kalpeata miestä, jotka voivat aukaista meille sydämensä. Olkaa rohkeita, nuoret miehet, älkää antako mielenne käydä raskaiksi ja kartoittakaa kauas luotanne pahat aikomukset. Me pidämme sinusta, Uskollinen Sydän, olemme kuulleet puhuttavan inhimillisyydestäsi punanahkoja kohtaan. Uskomme, että sydämesi on avoinna, ja että veresi juoksee kirkkaana kuin aurinko. Totta on, että me intiaanit emme ole varsin ymmärtäväisiä, kun polttava vesi meitä hallitsee, ja että me eri kerroilla olemme kenties sinua loukanneet. Mutta toivomme, ettet enää sitä ajattele ja että, niin kauan kuin sinä ja me oleskelemme preiriellä, metsästelemme rinnakkain, niinkuin sellaisten soturien, jotka rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, onkin tehtävä".[1]
[1] Siltä varalta, että lukija mielellään tutustuisi comanchien kieleen, esitämme tässä, miltä Auringon puhe kuului alkukielellä:
"Miigvoitsh kitshii manituu, kaigalvkii zarget uune an nishin norbai nogome, shaf hyyar paishik artvuai vinnin terkushenan, cavviin kitshii morgussei, an nishin norbai nogome, kavvikkar indenendum. Kaigait kitshii muskovvai geosai haguarmissei vaibenan matshji oati nii zargetuune saggorash artvuai vinnin kaigait hapadgei kitshii morgussei an nishin norbai; kaigvotsh anna boikassei nennervind mornuutsh touvatsh nii zargei deavoje kii, appaijamar, kuppar bebone nepevar appiminikvi amar."
Uskollinen Sydän vastasi:
"Päälliköt ja muut suurten järvien comanchikansan jäsenet, joiden silmät ovat avoinna. Toivon, että kääntäisitte korvanne suuni sanoille. Elämän Herra avaa sydämeni ja panee rintani huokumaan ystävällisiä sanoja. Sydämeni täyttävät hellät tunteet teitä kohtaan, teidän naisianne kohtaan, lapsianne kohtaan, ja se, mitä nyt lausun teille, juontaa juurensa omista ja miehieni hellistä tunteista. En ole koskaan kieltänyt heimoonne kuuluvia metsästäjiä astumasta majaani preiriellä. Miksi siis haluatte sotaa kanssani? Miksi kiusaatte äitiäni, joka on vanha nainen, miksi koetatte ottaa minut hengiltä? Minua kammottaa vuodattaa intiaanin verta, sillä toistan sen vielä kerran, huolimatta onnettomuuksista, joita olette minulle aikaansaaneet, sydämeni pitää teistä."
"Ohoo!" keskeytti Kotkanpää hänet, "veljeni puhuu hyvin, mutta haava, jonka hän minulle on aikaansaanut, ei ole vielä arpeutunut."
"Veljeni on typerä", vastasi erämies. "Luuleeko hän minun olevan niin taitamattoman, etten olisi osannut häntä tappaa, jos se olisi ollut aikomukseni? Tahdon teille osoittaa, mihin pystyn, ja mitä on käsitettävä soturin rohkeudella. Minun tarvitsee vain viitata, ja tämä nainen ja lapsi eivät enää elä."
"Se on totta", myönsi Ilomieli.
Väristys kulki läsnä olevien selkää pitkin, ja Kotkanpää tunsi kylmän hien tihkuvan ohimoistaan.
Uskollinen Sydän oli hetken aikaa vaiti ja suuntasi intiaaneihin selittämättömän katseen. Sitten hän kohautti halveksivasti olkapäitään, heitti aseensa jalkojensa juureen, pani kädet ristiin leveälle rinnalleen ja kääntyi kanadalaisen puoleen.