Haavoittunut ravisti päätään.
"Se antaa minulle voimaa, jota välttämättä tarvitsen, jotta voisitte kuulla kaikki, mitä minulla on sanottavana. Enkö jo olekin puolikuollut?"
"Olet oikeassa!" mutisi kapteeni.
"Älkää siis epäilkö", jatkoi haavoittunut, kun hän oli kuullut tämän, "nyt on kiire, minulla on tärkeitä asioita teille ilmoitettavana."
"Olkoon menneeksi siis!" kuiskasi rosvo hetken arveltuaan, ja ottaen esille taskumattinsa ojensi sen oppaan huulille.
Viimemainittu joi ahneesti ja jokseenkin kauan. Kuumeinen puna kohosi hänen poskipäilleen, melkein sammuneet silmät alkoivat kiiltää, ja niistä loisti eloisa tuli.
"Älkää enää keskeyttäkö minua", sanoi hän varmalla ja jokseenkin kovalla äänellä, "heti kun huomaatte minun heikontuvan, antakaa minun juoda, ehkä silloin ehdin kertoa teille kaikki."
Kapteeni viittasi hänelle merkiksi, että hän noudattaisi hänen toivomustaan, ja Lörppö alkoi puhua.
Hänen kertomuksensa kesti kauan, sillä häntä ahdistivat moniaat heikkoudenkohtaukset. Kun hän oli lopettanut kertomuksensa, lisäsi hän:
"Huomaatte, että nainen on, kuten jo kerran teille sanoin, paholainen. Hän on surmannut Kennedyn ja minut. Luopukaa yrittämästä saada häntä käsiinne, kapteeni, hän on liian vaikeasti saavutettava otus. Ette saa häntä koskaan haltuunne."